Arvostelua

Toisen valokuvaajan kuvan arvostelu on kiperää. Pitäisikö kommentoida kuvan ongelmia vaiko kehua pelkästään kuvassa olevia onnistumisia? Ottaako kuvaaja arvostelun loukkauksena vai rakentavana kritiikkinä?

Arvostelun esittäminen oli esillä, kun olin äskettäin valokuvauskurssilla, jossa katseltiin toisten ottamia kuvia. Ja aiheesta keskustellaan usein valokuvausfoorumien palstoilla. Minusta arvostelun kuuleminen ja myös antaminen on erittäin paljon omaa valokuvausta kehittävää. Jotta omista kuvista löytäisi positiivisia ja negatiivisia asioita, on hyvä harjoitella tätä muiden kuvilla.

Älä tunge nokkaasi!

Itse koen, että arvostelua ei tarvitse aina antaa ollenkaan. Jos kuva ei säväytä tavalla tai toisella, voi sen yleensä ohittaa ihan hyvin kommentitta. Jos kuvassa ei ole mitään huonoa tai hyvää, nousee mikä tahansa arvio liian merkitseväksi.

Jos tällaisesta kuvasta pyydetään erikseen kommenttia, olen kovin varovainen, varsinkin jos en tunne kuvaajaa. Viime aikoina olen alkanut käyttää klassikkoa "ihan kiva". Jos kuvaaja tuntee tuon lausuman taustat, niin hän osaa kysellä lisää, jos ei, niin useimmiten tuo menee läpi positiivisena lausuntona. Amerikkalaismallinen, aina positiivinen arvostelu ei mielestäni johda mihinkään.

Muutenkin aika harvoin kommentoin kuvaa, jollei sitä erikseen pyydetä ja mielellään vielä niin, että näen hiukan kuvaajan muutakin tuotantoa. Mielestäni kun kuvassa on kehitystä aiempaan nähden, on huomattavasti helpompaa kehua hiukan kehnompaakin kuvaa.

Vaikuttavat kuvat

Mielestäni hyvän kuvan pitää pysäyttää. Oli syynä sitten kuvan loistavuus, laadun heikkous tai aiheen karmaisevuus, niin kuvassa on jotain, jos sitä jää katsomaan.

Olipa kuvan vaikutus katsojaan mikä tahansa, on tällaista kuvaa yleensä helpompi arvostella. Yleensä aloitan rekisteröimällä kuvan synnyttämän tunteen, jotta se ei huku yksityiskohtiin. Vasta sitten alan analysoida, mistä tekijöistä tunne syntyy ja vielä lopuksi teknisiä tekijöitä.

Esimerkiksi maisemakuva voi synnyttää näkymän valtavuuden tunteen, jopa eräänlaisen huimauksen. Tämä luodaan usein korostamalla kuvan syvyyttä linjoilla, kontrasteilla ja kohteilla eri etäisyyksillä. Tyypillisesti tällaisessa kuvassa on myös eräänlaisia "sääntöjen rikkomisia", katseen suuntaa kohdistetaan kuvan ulkopuolelle ja kuvakulmat ovat epätavallisia. Tekniikkakin, kuten kuvan terävyys tai väritoisto, ovat vahvistavia tekijöitä.

Ihmiskuvissa haen usein tarinan välittymistä. Jopa peruspotretissa voi näkyä jonkin verran ihmisen historiaa ja näkemyksiä. Järjestetyssä kuvauksessa valokuvaajan tehtävä on välittää viestiä ja tarinaa. Usein nämä tekijät ovat tärkeämpiä kuin valaisu tai kuvan tekninen laatu.

Minua ei usein kiinnosta se, mikä on ollut kuvaajan oma tunnetila, mutta se minua kiinnostaa, onko kuvaaja tehnyt tarkotuksellisesti valintoja kuvassa. Onnistunut räpsäisy on tavallaan ihan yhtä hyvä kuva kuin harkittu, mutta kuvaajan on pitänyt edes osata valita onnistunut kuva muiden joukosta esille.

Arvostelun vaikutus kuvaajaan

Jos kuvaaja ottaa saamansa arvostelun vain kehuna tai moitteena kuvaajalle, ollaan menossa väärään suuntaan. Kuvan saamat kommentit tulisi ottaa toisaalta vain yhtenä mielipiteenä ja toisaalta myös jonkinlaisena ohjauksena, onko kuvaaja menossa oikeaan suuntaan. Vakavinta minusta on se, jos ei saa mitään kommentteja. Tällöin tulkitsen, että kuva oli mielenkiinnoton.

Katsojaan voi vaikuttaa aihe paljon enemmän kuin toteutus. Myös arvostelua pitäisi pystyä analysoimaan, onko siinä kyse katsojan omien arvojen ristiriidasta aiheeseen vaiko todellisesta kommentoinnista kuvan toteutukseen. Joskus myös siitä aiheen arvionnista voi olla hyötyä, kun pyritään tekemään pysäyttävä kuva. Jos kuva saa katsojan ärsyyntymään, voidaan olla onnistuttu erinomaisesti.

Arvostelun antajan tunteminenkin on tärkeää. Satunnainen ohikulkija on arvostelijana yksi joukosta, mutta asiaan perhetynyttä pitää jo kuunnella tarkemmin. Itse arvostan myös sellaista, joka on jo aiemmin nähnyt kuviani ja osaa esimerkiksi kommentoida kehitystä niissä.

Sekä tekniset että sisällölliset negatiiviset arvostelut olisi hyvä sisäistää sen verran, että osaisi edes kokeilla, voisiko niissä olla jotain omia kuvia parantavaa. Täysin itsepintainen oman linjan vetäminen ei kannata, joskin toisten sätkynukkena oleminen ei toimi sekään. Positiiviset kommentitkaan eivät saa johtaa uudistumattomuuteen.

Joskus ihmiskuvan arvostelu saattaa kohdistua myös malliin. Jos kyseessä on tilattu kuva ja kuvaaja on valinnut vääränlaisen mallin, niin negatiivinen arvostelu voi olla aiheellistakin, joskin tällöin vika on siis kuvaajassa. Muussa mallin arvostelussa pitää kuvaajan osata taas erottaa nämä elementit kuvan todellisesta arvosta. Vaikka malli olisi todella nätti tai komea, ei se saisi olla kuvan ainoa etu.

Itsearviointi on kaikkein vaikein laji. Kuvasta pitäisi pystyä itsekin löytämään sekä sen heikkoudet että vahvuudet. Toisten arviointien kuunteleminen ja toisien kuvien arvointi pitäisi vaikuttaa niin, että omiakin kuvia näkisi ikään kuin ulkopuolisen silmin. Kun tästä ottaa kaiken irti, voi aloittaa todellisen kehittymisen valokuvaajana.

12.2.2014