Kuva käyttöön

Valokuvan pääkäyttötarkoitus tuntuu aina välillä olevaan kännykän näytöltä näyttäminen kavereille. Hassu omakuvattu ilme tai lapsien touhu jossain hämärässä ympäristössä. Kuvaa kuitenkin käytetään yhä enemmän ties missä julkaistuna tai tuotteistettuna. Omistakin kuvista voi tehdä hyvin monenlaista. Seuraavassa joitakin asioita, mitä itse olen halunnut tehdä kuvistani.

Perinteisin kuvan käyttö lienee paperikuvaksi teko ja vaikkapa albumiin laittaminen. Näitä on sitten selailtu muisteluhalun ilmaantuessa tai näytetty vieraille. Albumi on edeleen ihan kiva asia, mutta lisänä on tullut mahdollisuus tehdä albumi tietokoneella ja tulostuttaa sitten kokonaan. Näin saadaan mukaan tekstit ja hyvinkin vaihteleva kuvien sijoittelu. Lopputulos on siisti ja samalla voi tehdä useammankin kopion vaikkapa muulle suvulle jaettavaksi.

Paperikuvan saa myös seinälle. Sinitarralla jääkaapin ovessa oleva kuva on toki aina näkyvillä, mutta kieltämättä kehyksiin laittaminen tekee kuvalle ihan eri aseman. Itse harrastan vaihtuvaa kuvanäyttelyä. Minulla on liuta Ikean vaihtokehyksiä, joihin aika ajoin vaihdan jonkinlaisella teemalla kuvia ja ripustan peräseinälle. 3-6 kuukautta ja useimmat vieraat ovat nuo nähneet.

Digitaalisempi kuvan esitysmuoto on erillinen sähköinen valokuvakehys tai kuva television ruudussa. Kehys on näppärä tapa esittää vaihtuvaa kuvaa. Vaihtotaajuudeksi ei kannata laittaa muutamaa sekuntia vaan esimerkiksi puoli tuntia. Tällöin kuvaa ehtii katsellakin ja taas paikalla kävijä voi nähdä jo muutaman kuvan. Televisio jatkuvasti päällä syö jo sähköä melkoisesti, mutta erillinen kehys on jo vähäisempi energiasyöppö. Niihin saa yleensä myös ajastimia, jotka kytkevät kuvan pois yöksi tai arkisin päiväsaikaan.

Verkkosivulle digitaalisia kuvia saa hyvin monella tavalla. Perinteisen galleriasivun tai verkkokaupan lisäksi kuvaa voi käyttää muillakin tavoin. Itse olen tehnyt nyt useampana vuonna sähköisen joulukortin, johon lähetän linkin tuttaville. Korttisivu ei ole ollut pelkkä kuva ja toivotus, vaan se on ollut interaktiivisempi kuten esimerkiksi joulukalenteri, jonka luukkujen takaa on löytynyt kuvia.

Lahjaksi

Kehystetty kuva tai kansio on myös erinomainen lahja. Siinä on eräänlainen itse tehdyn käsityön leima, ja kuitenkin pääsee varsin edullisesti. Kuvassa kannattaa miettiä, mitä lahjan saajakin haluaisi katsoa pitempään. Ei siis välttämättä räpsyä, jossa saaja on pääosassa, vaan ehkä yhteiskuva, yhteinen läheinen tai mukava kokonaistilanne. Toki hyvä ja mairitteleva muotokuvakin kelpaa. Itselläni ehkä mukavimman vastaanoton sai lahjan saajan veneen kuva mukavassa menoaallossa.

Kortti on myös sopiva kohde kuvalle. Kotona mustesuhkarilla voi kortin tehdä hätätilassa vaikka juuri ennen vastaanotolle lähtöä. Kuva tai kaksi, vähän mukavaa tekstiä ja värillistä kehystä on koettu keino kortteja ammatikseen tekevilläkin. Yksityiseen käyttöön löytyy mukavaa grafiikkaa netistä ja siihen voi sitten kaivaa omista kuva-arkistoista vaikkapa pikkulapsikuvan rippikoululaiselle, tilannekuvan mummolle tai kukkapuskakuvan muuten tutulle.

Korttia varten toimii kaksipuoleisesti tulostettava paperi erinomaisen hyvin. Tällaista saa mattana, mutta myös esimerkiksi Ilfordilta kiiltävänäkin, jolloin korttiin tulee "kaupallista tuntua". A4-arkin voi miettiä taitettavaksi, jolloin voi tehdä vaikkapa kansisivun kuvan ja sisäsivuille tervehdykset. Kokonaisuuden voi tehdä kuvankäsittely- tai tekstinkäsittelyohjelmassa ja löytyypä tällaista varten valmiita yksinkertaisia ohjelmiakin.

Ehkä erikoisimpia tuotteita ovat kakun päälle tulostettavat kuvat. Näin voi syntymäpäiväsankarin kuvan saada vieraiden syötäväksi. Useampi leipomo ainakin pääkaupunkiseudulla tarjoaa tällaisia.

Esineeksi

Valokuvausliikkeet tarjoavat monenlaista kuvatuotetta. Kuppia, korua, hiirimattoa ja laukkua. Näissä kannattaa miettiä myös tarvekalun hyödyllisyyttä itselle tai lahjansaajalle. Jos tavara tuntuu sopivalta, niin kuvakin kannattaa miettiä tuotteeseen sopivaksi.

Vaikkapa kupin kanssa voi miettiä sitä, että valkoisessa kupissa oleva tummapohjainen pystykuva, ei näytä oikeastaan muuta kuin kuppiin liimatulta kuvalta. Sen sijaan jos kuvan saa selkeäksi valkopohjaiseksi ja mielellään vielä koko kupin ympärille, niin kokonaisuus voi näyttää paremmalle. Samanlaista mietintää kannattaa tehdä sitä enemmän, mitä enemmän kyseistä esinettä on ajateltu julkisesti esiteltäväksi.

Pieneen koruun pinnoitettu tai kaiverrettu kuva tulee olla mahdollisimman selkeä, tai muuten lopputulos on suttuinen. Huonosta alkuperäisestä ei saa tekijä photoshoppaamallakaan helmeä.

Kuvan voi myös tehdä canvas-tauluksi, metallipohjalle tai ns. Chroma Luxe:ksi. Nämä ovat vain erilaisen näköisiä seinälle tai pöydälle laitettavia kuvia. Kuvan sopivuus materiaalille ratkaisee melko paljon. Kankaalla toimivat henkilökuvat hyvin, metallilla mustavalkoinen ja chromalle paljon yksityiskohtia sisältävät kuvat.

Sisustus

Seinätaulujen lisäksi kuvaa saa myös suoraan sisustusmateriaaleihin. Kangaspainatusta voi tehdä pienessä määrin itsekin ja isompaa saa aina verhokokoihin asti. Tapetit tai kaakelit ovat kalliimpia, mutta hyvällä kuvalla näyttäviä. Mielenkiintoisia ovat olleet lampunvarjostimissa tai lasipinnoissa olleet kuvat.

Aika mukavan näköinen tuote, jota haluaisin itsekin kokeilla, on IXXI. Sen idea on valmistaa 20x20 cm kortteja, jotka saa kytkettyä nurkista toisiinsa muodostamaan laajempia pintoja. Kokonaisuuden voi ripustaa seinälle tai vaikka tilanjakajaksi. Kortteja voi tehdä yhdestä isosta kuvasta muodostamaan vaikkapa 2x2 m valokuvan, jokainen voi olla yksittäinen erillinen kuva tai kortit voivat olla yksivärisiä ja muodostaa lopullinen kuvan "pikseleistä".

Verkosta löytää myös paljon aika erikoisiakin projekteja, jossa kuva on osana jonkinlaista sisustusratkaisua. Kuvilla on päällystetty pöytiä ja hyllyjä, mattoon on tehty kuviot kuvasta tai kuva on ikkunassa. Mielikuvitusta voi käyttää ja sitten pyrkiä etsimään sopivaa tekniikkaa hakukoneella.

24.4.2015