Tuhatvuotista dataa

Digitaalikuvan säilyminen huolestuttaa kansalaisia, valokuvaliikkeen omistajia ja diakuvaajia. Romppujen kuopat täyttyvät ja kovalevyt demagnetoituvat. Sukupolvemme muistoja ei jää jälkipolville.

Digikuvat voidaan kopioida täysin muuttumattomina uusille medioille. Niistä voidaan tehdä useita kopioita säilytettäväksi eri paikoissa. Tiedostomuotoa voidaan uusia kuvan kärsimättä vahinkoa. Onko nyt kuitenkin niin, että näin ei tapahdu kuvillemme?

Oikea säilyttäminen ratkaisee

Digikamera on reilu 20 vuotta vanha keksintö ja digitaalinen kuva on jo ollut käytössä kuusikymmentäluvulta lähtien. Perusnäppäilijälle tekniikka on ollut saatavilla noin kymmenen vuotta.

Suurin ongelma tavallisten tallaajien kuvien säilömisessä lienee tietämättömyys – sekä filmi- että digipuolella. Paperi, filmi, eivätkä bitit säily, jollei niitä säilytetä oikein. Filmeille ja paperikuville vaaditaan sopiva pimeys, kosteus ja happovapaat taustakartongit. Bittejä on päiviteltävä aika ajoin.

Digipuolella valmiita helppoja ratkaisuja ei ole tarjolla. Kaikki on toistaiseksi tehtävä itse, valittava sopivat tallennusmediat, tehtävä kaksoiskappaleet, etsittävä säilytyspaikat ja uudistettava data sopivin väliajoin. Data säilyy jo vuosia, mikä itse asiassa aiheuttaa ongelmia, koska niin pitkien aikojen huomioiminen ei ole ihmiselle ihan helppoa.

Sukupolvien vaihtuessa digitaaliset mediat voivat helposti mennä roskiin. Onkin totta, että tällä hetkellä riskit perhekuvien ja vastaavien tuhoutumiseen ovat varsin suuret. Toisaalta kuvien määrät ovat kasvaneet valtavasti. Onko kaikkia kuvia säilytettävä?

Ei pelkkää kuvaa

Kuvien säilymisestä huolestuneiden eräitä peruskiviä on kokemuksien puuttuminen digitaalisten aineistojen säilymisestä. Tarkemmin ajatellessa meillä on kuitenkin tuhansien vuosien kokemus digitaalimateriaalin säilyvyydestä.

Kun luet tätä, näet edessäsi hassuja käyriä viivoja. Et ajattele niitä käppyröinä, vaan ensin kirjaimina, sitten sanoina ja lauseina. Lopulta sinulle jää mieleen kirjoituksen sanoma. Kirjoitettu teksti onkin ehkä yleisintä digitaalista dataa, mitä ihminen tuottaa.

Kirjainjärjestelmät ja kielet eivät välitä ulkoasusta vaan sisällöstä. Kirjaimet voidaan kirjoittaa erilaisilla fonteilla, monenlaisilla musteilla tai kaiverruksilla ja erilaisille pinnoille. Niiden sanoma voidaan jopa kääntää toisille kielille. Tällöin yksityiskohdat voivat muuttua, mutta kokonaissisältö säilyy – toivottavasti. Sähköisiä talletusjärjestelmiä koskee täysin sama. Digikuva on vain bittijonoa, mutta kun se esitetään kuvana, ihminen näkee sen sanoman.

Digitaalinen säilyy!

Kirjoitettua tekstiä on alkuperäissisällöllä säilynyt ajalta ennen ajanlaskuamme. On joitakin alkuperäisiä kirjoituksiakin, kivilevyillä tai hyvin säilyneillä papyruksilla. Kuitenkin suurin osa materiaalista on kopioitu uusille alustoille ja levitetty moniin paikkoihin. Perinteisimpiä esimerkkejä ovat uskonnolliset kirjoitukset, joita ensin on tallennettu tekstiksi ja sitten kopioitu kannattajakunnalle.

Ennen kopiointi tehtiin käsin. Työ oli raskasta, eikä kopioita syntynyt paljoa. Niinpä esimerkiksi Alexandrian kirjaston palo aiheutti monen tekstin kokonaan häviämisen. Kirjapainotaidon myötä kopiointi muuttui täysin toiseksi. Edes valtaan päässeen asianvastustajan on vaikea määrätä sellaisia kirjarovioita, että joku teksti kokonaan häviäisi.

Eikä kyseessä ollut pelkästään uskonnollinen kirjallisuus. Tieteitä, filosofiaa, käytännön ohjeita ja jopa ihan normaalia elämää on tallennettu. Egyptiläisiltä on jäänyt hieroglyfeinä jälkeen paljon talouksien kirjanpitoa, viljelystä tai vaikkapa kuolleiden säilömisohjeita.

Sinunko kuvasi tuhoutuvat?

Paljon tärkeää digitaalista aineistoa on siis säilynyt ja se on jopa käsimme ulottuvilla – myös kirjastossa eikä pelkästään internetissä. Paljon on toki tuhoutunutkin, mutta kirjapainotaidon keksimisen tekninen hyppäys on aiheuttanut pikemminkin materiaalin paljouden kuin puutteen.

Pitäisikö meidän kuitenkin luottaa siihen, että kyllä niitä kuviakin säilyy? Eivät toki kaikki, eivät välttämättä edes sinun upeat kuvasi, jollet itse niistä huolehdi.

Kuitenkin ne tärkeät kuvat säilyvät – kuvat, jotka vaikuttavat ihmisiin, ja joista jää tärkeitä muistoja suurille ihmisjoukoille. Ja myös joukko tavallisten ihmisten kuvia, joiden merkitys on ollut riittävän suuri kuvaajan lapsille ja lapsenlapsille. Eivät ne filmikuvatkaan muuten olisi säilyneet.

25.1.2005