Jotain uutta: kuvausta filmille

Viime vuoden lopulla annoin viimein periksi pitkäaikaiselle mielihalulleni: hommasin filmijärkkärin. Canonin EOS 30V löytyi edullisesti, siihen sopivat objektiivini sekä salama, ja kuvaaminen on hyvin samanlaista kuin digijärkkärilläni. Pitää vain muistaa olla chimppaamatta kuvaa takanäytöltä laukaisun jälkeen.

Tuntui hassulta, että kun runko maksoi 90 euroa, niin kahden ensimmäisen värinegarullan kehitys, vedostus 10-kuviksi ja CD skannatuista kuvista maksoi viisikymppiä. CD:n kuvat olivat suunnilleen 10-kuvan resolla. Mutta digikuvaaminenhan oli halpaa ja digikamerat kalliita. Ei tuossa kyllä montaa rullaa tarvitse ottaa, niin alkaisi saada digirungonkin käytettynä...

Filmihaaveilussani oli myös toinen osa. Halusin nähdä, miten kehitys ja kopiointi tehdään itse. Ajatus toisaalta viehätti ja toisaalta tuntui, että tämä taito kuuluisi valokuvausharrastajalle yleissivistyksenä. Niinpä ilmoittauduin paikallisen työväenopiston viikonlopun pimiökurssille.

Lauantaina otettiin itse kuvattu mustavalkofilmi, kehitettiin se, kuivattiin ja tehtiin pinnakkaiset. Sunnuntaina valittu kuva suurennoskoneeseen ja haettiin sille sopiva valotus. Paperit liemiin ja huuhteluun. Lopputuloksena 18x24 kokoinen mustavalkokuva. Minulle jotain täysin uutta asiaa.

Työpöydän näytön äärestä huuruisaan pimeään

Fiilikset on nyt vähän kahtiajakoiset. Alan ymmärtää, mistä tulee väite filmistä pelkistämässä asian pelkän kuvan sisällön ympärille. Toisaalta filmin kanssa läträäminen on ihan turhan kompleksisista.

Aiemmin minun on annettu ymmärtää, että filmiä laukoo sen hinnan ja lyhyiden rullien takia harkitummin, jolloin kuvaa tulee mietittyä paremmin ja tulos on laadukkaampi.

Ensimmäiset kokeiluni värinegalla eivät tuntuneet ollenkaan tältä. Pikemminkin koko ajan kameran asetuksiin piti kiinnittää enemmän huomiota, jotta olisi varma, että haluttu kuva olisi tulossa. Lisäksi kun hyvä kohde löytyi, ei tuntunut mitenkään vaikealta läiskyttää siihen 10 ruutua.

Ensimmäinen filmivedos kädessäni tajusin, mistä oli kyse. Hiukan puolivillaisestakin otoksesta tuli yllättävän hyvännäköinen vedos jopa täysin vasta-alkajalta. Musta oli mustaa, valkoinen loisti sekä sävyt liukuvia ja puhtaita. Prosessi oli loppujen lopuksi yksinkertainen, rutiininomainen eikä vaatinut mitään rakettitiedettä. Toki valotusta pystyi säätelemään, jopa paikallisesti, mutta varjostelu kopioitaessa oli luontevaa ja konkreettista.

Probleemeja toki oli. Tarvitaan tila, jossa vettä ja pimennysmahdollisuus. Tarvitaan suurennoskone, purkkeja, kemiaa. Tarvitaan aikaa, paljon aikaa. Jos haluaa toistaa kuvan samanlaisena, tarvitaan myös kirjanpitoa. On siis todella pidettävä kuvaaminen kurissa, ja tehtävä vain parhaita kuvia, joista tulee sitten "itsestään" hyvän näköisiä.

Yksi minulle vaikea kohta oli löytää negasta hyvät kuvat. Luuppi ei tuntunut riittävän terävyyden tarkistamiseen. Aiheen ymmärtäminen negana vaatinee harjaantumista.

Minä tein niin, että pikaisesti kuvasin pokkarilla negaruudut ja katsoin ne tietokoneen ruudulla. Jos jatkan, niin ensimmäinen hankinta on luultavasti edullinen lelufilmiskanneri, joka toimii luupin korvikkeena.

Jos jatkan,,,

Digiprosessi todennäköisesti tarjoaa laajemmat mahdollisuudet, paremmat mahdollisuudet toistaa sama jälki uudestaan ja uudestaan, nopeamman vastineen kuvasta ja helpomman arkistoinnin. Mutta totta kyllä on, että yhtä hyvän paperivedoksen saaminen vaatii melkoisesti photoshop- ja printtausosaamista, ainakin mustavalkoisena.

En suoraan sanoen osaa päättää, haluanko jatkaa filmillä kokeilua. Olen pysynyt esimerkiksi videoharrastuksesta varsin tarkoituksellisesti erossa, koska tiedän, että videota editoidessa menisi tunteja ja taas tunteja.

Filmi söisi aikaa todella paljon, enemmän kuin nyt kuluu Lightroomin ja Photoshopin ääressä. Kuvaamishaluja on paljon ja vaikka en ehdi kuvatakaan niin kuin haluaisin, syntyisi filmiruutujakin ihan tarpeeksi. Onhan se hienoa nähdä, kuinka punaisessa valossa alkaa altaassa olevassa paperissa kehittyä kuva. Mutta pimiössä pitäisi istua joka ilta.

Luulen, että jatkan digiprosessin opettelua. Siinäkin saa samoja kiksejä, kun kuva muodostuu paperille toistakin katsojaa ihastuttavaksi tai vihastuttavaksi. Homma ei kokonaisuutena ole sen helpompaa, kalliimpaa tai aikaa kuluttavampaa kummassakaan. Tärkeintä ei kuitenkaan ole tekniikka vaan tulos.

1.2.2011