Pressan kuvat



Tämän päivän Hesarissa oli yleisönosastolla mielipide, jossa sanottiin, että kukaan ei ole selittänyt, mitä vikaa uudessa Niinistön virallisessa presidenttikuvassa on. Uskon, että tähän tarttuu useakin kuvaaja, mutta koetanpa itsekin. Mielestäni tässä on ihan yleisesti valokuvausta koskettava aihe.
Otin ylle vertailukuvaksi presidentinkanslian sivuilta Niinistön luonnollisemman kuvan ja Ahtisaaren toimiston sivuilta hänen nykyisen virallisen kuvansa. Kuvat ovat näillä sivuilla myös isompina.
Silmät


Kun ihminen katsoo toista, hän katsoo ensimmäiseksi silmiin. Kirkkaat ja terävät silmät herättävät luottamusta, sameus ei. Tämän takia kuva tarkennetaan silmiin, esitetään ne terävänä ja hyvin valaistuna. Usein studiovalaistuksella pyritään luomaan silmiin valopisteet, jotka korostavat terävyyttä.
Nyt Niinistön kuvassa näkyy jotain joka näyttää katon loisteputkilta tai mahdollisesti matalilta ikkunoilta ja erottuupa sieltä kuvaajan hahmokin. Silmät ovat hailakat. Silmien valkuaiset ovat harmaat, eikä iris tahdo erottua.
Valon muotoilevuus
Jos valo tulee kuvattavaan suoraan kohti kamerasta tai tasaisesti joka suunnasta, aiheuttaa se sen, että kasvojen muodot, kuten nenä, poskipäät tai huulet näyttävät olevan tasaisemmat. Kun valoa kohdistetaan sivusta, syntyy kasvoille varjoja, jolloin katsoja hahmottaa paremmin muodot. Toki sivuvalo aiheuttaa myös erilaisten ryppyjen näkymisen selvemmin.
Silmien valopisteistä ja kasvojen varjoista voi päätellä, että virallisen kuvan Niinisto on valaistu ylhäältä sekä oikealta että vasemmalta. Suurempi määrä valoa on ehkä ollut hiukan kuvaajasta vasemmalle, päätellen nenän toisen reunan tummasta puolesta.
Tulos on kuitenkin hiukan lattea. Varjoja ei ole, oikeastaan ainoa hiukan painottuva asia on kulmakarvojen alus, koska valo tulee ylhäältä. Huulet jäävät hiukan epämääräisen muotoisiksi.
Kun kasvot jäävät latteiksi muodoltaan, jää kuvasta pois eräänlainen särmäkkyys, auktoriteetti.
Käsittely
Kuvaaja näyttää havahtuneen kuvanoton jälkeen valotuksen ongelmiin. Kuvan valotusta on muokattu. Kasvojen keskiosan valoisuutta on nostettu ja tämän näkee erityisesti siitä, että kauluspaidan valkoisuuden pitäisi olla kirkkaampi kuin kasvojen, jollei ole käytetty jotain spottivaloa pelkästään kasvoille. Varjoista näkee, että näin ei ole tehty. Myöskään hiuksien tummuus ei vastaa esimerkiksi tuota normaalitilanteessa otettua kuvaa.
Kasvojen reunat on jätetty tummemmiksi, jotta syntyisi jotain kolmiulotteisuutta, muotoa. Jälki on kuitenkin varsin keinotekoinen. Leuan aluksen tummuudella yritetään jättää leuka "päättäväiseksi" ja jämäkäksi, mutta raja on kovin pyöreä ja epämääräinen.
Kasvojen vasemman reunan valotus on luonnottoman näköinen. Sen pitäisi olla tuollaisella valolla vaaleampi. Ehkä tuossa on yritetty välttää kasvojen pyöristymistä näin tasaisella valolla.


Taustan harmaus uhkaa aiheuttaa sen, että hiukset ja niska "uppoavat" siihen, pään raja ei siis erotu kunnolla ja päästä uhkaa tulla epämääräisen muotoinen. Rajaa on koetettu korostaa, ja se näkyy eräänlaisena halona, valokehänä hiusten ympärillä taustassa. Nyt varsinkin mustavalkoisena ja pienempänä kuva näyttää hiukan siltä, kuin kyseessä olisi varjoista nouseva kalpea vampyyri.
Yleensä irroittaminen tummasta taustasta hoidetaan siten, että kuvattavan takaviistossa on ns. hiusvalo, jolla tukan ja niskan rajaan tulee pieni valoviiru. Tämä näkyy myös Ahtisaaren kuvassa, vaikka käytössä on vaalea tausta.
Käsittely jälkeen kuva ei ole mielestäni saanut särmää yhtään lisää. Niinistö jää kovin pehmeäksi ja elottomaksi, enkä oikein usko tämän olleen tarkoitus.
25.4.2012
(29.4.2012) Tässä ne toisenkin kuvaajan kommentit. Sakari Viistan analyysi on syvempi ja kuvaesimerkit oivalliset. Lisäksi loppuun tehty "takaisin korjattu" kuva on jotain sellaista, jota kuvan alunperinkin pitäisi olla.
