Alustus salamavaloon

Peruskäsitteitä

Tässä tule hiukan "teoriaa", älä säikähdä, voit palata näihin myöhemminkin.

Salamalaite sisältää kaasupurkauslampun ja kondensaattorin. Kondensaattoriin varataan sähköä ja puretaan se korkeajännitteisenä lampulle, mikä saa aikaan hyvin kirkkaan valon. Syntyvä valonvälähdys on hyvin lyhyt, noin 1/20000 - 1/200 sekuntia..

Salaman täydellä teholla koko kondensaattorin varaus puretaan lampulle, jolloin syntyy aina saman verran valoa. Tämä valomäärä on verrannollista kondensaattorin sisältämään energiaan ja sitä yleensä mitataan wattisekunteina (Ws) tai samaa tarkoittavalla joulella (J). Tällä ei ole mitään tekemistä lattteen kuluttaman sähkötehon kanssa, sitä mitataan watteina (W). Wattisekunnit ilmoitetaan yleensä studiosalamoille, tyypillisiä arvoja ovat 150-2000 Ws.

On ehkä huomattava, että vaikka puhutaan salaman tehosta, oikeampi ilmaisu olisi välähdyksen valomäärä tai energia. Tehon käsitteessä olisi mukana kuluva aika. Salaman todellinen teho voisi olla esimerkiksi 300 Ws / 1/200 s = 60 kW. Tätä lukua voisi verrata vastaavaan hehkulamppuun. Mutta käytetään nyt sanaa teho yleisenä ilmaisuna.

Pikkusalamoiden täysiteho ilmoitetaan yleensä ohjeluvulla. Se kertoo metreinä kuinka pitkälle salaman teho riittää valaisemaan kuva-alaa kameran aukolla f/1 ja herkkyydellä ISO 100. Ohjeluvut ovat yleensä luokkaa 10-60.

Salaman antamaa valomäärää voidaan säätää muuttamalla välähdyksen kestoa. Välähdyksen teho, intensiteetti on yleensä vakio, mutta katkaisemalla jännite, voidaan lamppu sammuttaa. Lyhyempi välähdys valottaa kuvaa vähemmän vastaavalla tavalla kuin lyhyempi kameran suljinaika valottaa vähemmän.

Pikkusalamassa näkyy ulkoisesti yleensä virtakytkin, ohjaimet ja salamajalka, jolla salama kiinnitetään kameran päällä olevaan salamakenkään. Kengässä on sähköisiä kontakteja. Yleensä keskellä on suurempi keskinapa ja ympärillä mahdollisesti pienempiä lisäkontakteja.

Salamajalka on muodostunut yleiseksi standardiksi, vain Sony käyttää eri tyyppistä salamaliitäntää. Kuitenkin merkkikohtaiset TTL-salamat voivat vaatia omia liitäntöjään, jotta ne toimisivat. Lisäksi vanhojen salamalaitteiden kytkeminen uusiin digikameroihin voi aiheuttaa ongelmia, jos ne laskevat liitäntään suuren kytkentäjännitteen. Tämä voi rikkoa kameran omaa elektroniikkaa.

Valotuksen säätötavat

Salamat voidaan jakaa kolmeen ryhmään salaman valotehon säädön mukaan. Manuaalisissa salamalaitteissa salaman välähdyksen voimaa voidaan säätää vain käsin. Salama voi olla vain yksitehoinen, jolloin sillä on vain ohjeluvun mukainen välähdys. Kuvaukseen tarvittava valaisu säädetään sopivaksi kameran aukkoa säätämällä. Joskus salamassa voi olla myös valittavissa 2-3 eri tehoa vipukytkimillä. Salaman takana on usein taulukko tai kiekkomainen laskin, jolla saadaan etäisyyden ja herkkyyden perusteella sopiva aukko kameraan.

Uudemmat sähköiset manuaalisalamat antavat mahdollisuuden säätää valotehoa lähes portaattomasti usein aukon kolmasosan tarkkuudella. Yleensä käytetään niin sanottuja osatehoja. Näissä salaman teho kerrotaan verrannollisena sen täyteen voimakkuuteen. Esim 1/2-osateho tarkoittaa, että salama valaisee vain puolet täydestä tehostaan.

Automaattisalamat osaavat itse mitata sopivan salamatehon. Niissä on oma valotusanturi, joka mittaa kohteesta heijastuvaa valoa ja katkaisee välähdyksen, kun valoa on sopivasti. Näissä salamoissa on yleensä edessä mittausanturin ikkuna tai reikä ja takana joitain säädöt, joihin asetetaan kamerassa käytetty herkkyys ja aukko. Taulukko tai salaman näyttö kertoo käytettävissä olevan etäisyysvälin.

TTL-salamat jättävät mittaamisen kameralle, joka käskyttää salaman lopettamaan välähdyksen. Näin kamera voi hallita koko valotusautomatiikkaa ja salaman käyttö sujuu paremmin nopeissakin tilanteissa.

TTL-salaman kengässä näkyy yleensä useampia kontaktipiikkejä pelkän keskinavan lisäksi. Nykyisissä digikameroissa TTL-järjestelmät ovat kamerakohtaisia, eikä yhdelle merkille tarkoitettu TTL-salama toimi toisessa merkissä.

Yleiskäyttöisimmissä salamalaitteissa on valittavissa kaikki tai ainakin joitain edellisistä toiminnoista.

Esisalama

Lähes kaikki TTL-salamat digitaalisiin kameroihin mittaavat sopivan salamavalon määrän esisalaman avulla. Esisalama väläytetään heti laukaisinta painettaessa ja kamera mittaa miten paljon kohteesta heijastuu valoa. Tämän jälkeen aloitetaan varsinainen valotus ja väläytetään salamaa lasketun ajan verran.

Salama siis välähtää kahdesti. Nämä ovat yleensä niin lähekkäin, ettei tätä erota. Jos kamerassa on toisen verhon salama, niin saat nämä välähdykset erilleen käyttämällä pitkää valotusta toisen verhon salamalla.

Punasilmäisyyden estoon käytetään joskus muutamaa salaman välähdystä supistamaan silmän pupillia. Nämä eivät liity valotukseen mitenkään. Eikä niiden hyöty punasilmäisyyden estossa ole kovin vaikuttava.

Kameran oma salama

Nykyisten järjestelmäkameroiden omat kiinteät salamalaitteet ovat poikkeuksetta TTL-salamoja. Niissä siis kamera mittaa esisalaman avulla sopivan valotuksen ja väläyttää sitten salamaa kuvan oton yhteydessä.

Omien salamojen puute on se, että niiden tehot ovat pieniä, ohjeluvut ovat yleensä alle 15, eikä niitä voi kääntää. Parhaimmillaan nämä ovat täytesalamana kirkkaassa auringonpaisteessa tai mahdollisesti osaavan kuvaajan käsissä hämärissä lähikuvissa tasapainotettuna vallitsevaan valoon.

Toinen ongelma kameran omassa salamassa on, että se on lähellä objektiivia. Tällainen valaisu tuottaa helposti kuvattaville punaiset silmät. Ongelma voi olla myös lähellä objektiivia ilmassa leijuva pöly. Salama valaisee sen hyvin ja se saattaa näkyä kuvassa omituisina valopyörylöinä.

Ulkoinen salama kameran päällä

Erillisen salaman etuna on yleensä suurempi käytettävissä oleva valoteho ja suurempi etäisyys objektiivista. Ulkoisessa salamassa on usein myös säädettävyyttä ja se latautuu uutta laukaisua varten nopeammin. Erillisten akkujen ansiosta se ei kuluta kameran akkua.

Tärkeä ominaisuus ulkoisessa salamassa on valopään kääntyminen. Valon voi suunnata ylös, sivulle ja ehkä jopa taaksepäin. Näin salamaa voi käyttää epäsuoraan valaisuun tai erilaisten valonhajoittimien kanssa.

Käytä ulkoisessa salamassa akkuja! Laukaisemisen jälkeen salamalla kuluu hetki, kun se lataa kondesaattoriaan, eikä uutta kuvaa voi ottaa välttämättä heti. Latausaika riippuu käytetyn virtalähteen sisäisestä resistanssista, joka on paristoilla suurempi kuin akuilla. Hyvät NiMH-akut nopeuttavat salaman käyttöä merkittävästi.

Suora salama

Suoralla salamalla tarkoitetaan sitä, että salaman valo suuntautuu suoraan kohteeseen ilman mitään heijastinta tai valonhajoitinta. Valo syntyy tavallaan yhdestä pisteestä. Suora salama aiheuttaa terävärajaiset varjot kohteen muotoihin ja taustalle.

Varsinkin kun salama on kamerassa kiinni, tällaiset varjot eivät ole kovin mairittelevia. Kohteen muodot latistuvat ja taustalle muodostuu tummia terävärajaisia varjoja, jotka aiheuttavat omituisia lisämuotoja.

Kameran suora salama aiheuttaa myös sen, että lähellä olevat kohteet ovat huomattavasti voimakkaammin valaistuja kuin kauempana olevat. Lähellä olevat naamat voivat valkaistua ja silti tausta on pimeää. Vaikutelma on kuin pokkarikameralla otettu.

Epäsuora salama

Kameran päällä olevasta salamavalosta saa pehmeämmän ja paremmasta suunnasta tulevan helposti suuntaamalla sen heijastimen kautta. Sisätiloissa vaalea katto ja seinät toimivat erinomaisina heijastimina. Jos salamassa on kääntyvä pää, voit nostaa sen esimerkiksi yläviistoon suunnilleen niin, että se osoittaa kattoon puoliväliin sinua ja kuvattavaa. Salama valaisee tasaisemmin, myös taustoja ja valo tulee luonnollisemmin ylhäältä.

Salaman voi heijastaa myös sivu- tai takaseinän kautta. Varsin hyvä valo tulee vaikkapa sivuseinän ja katon rajasta, jolloin valo tulee erinomaisesti hiukan yläviistosta.

TTL-salaman kanssa ei tarvitse tehdä mitään erityissäätöjä, automatiikka säätää valoa sopivaksi. Automaattisalama toimii myös hyvin, jos sensori osoittaa kohteeseen, vaikka salamapää on käännettynä muualle.

Täytesalama

Salamaa voidaan käyttää päävalona tai täytevalona. Näiden periaatteellinen ero on se, käytetäänkö kohteen valaisemiseen salamaa, vai onko salama vain lisävalona täyttämässä varjokohtia, kun vallitseva valo hoitaa varsinaisen kohteen valaisun.

Täytesalaman käytännön ero tulee valotuksen mittauksessa. Päävalona käytettäessä pyritään lähinnä mittaamaan salaman teho sopivaksi, jotta se valaisisi kohteen oikein. Vallitseva valo huomioidaan vain, jos se ylittää salaman antaman valotehon.

Täytesalamana käytettäessä mitataan vallitseva valo lähes normaalisti ja valotetaan kuva sen mukaan tai hiukan alle. Salaman tehoa säädetään yleensä niin, että se tuo valoa suunnilleen saman verran kuin vallitseva valokin.

Varsinkin kameran omalle salamalle voi olla erilinen täytevaloasetus, jolloin kamera hoitaa kuvaan näkyviin vallitsevan valon ja salama täyttää varjot. Hyvin usein niin sanottu yökuvausasento toimii samalla tavalla. Tyypillisesti tämä asento on merkitty kuvakkeella, jossa on kuu ja ihminen.

Ulkoisella TTL-salamalla kuvattaessa täytesalama saadaan aikaa yleensä käyttämällä aukon esivalintaa ja antamalla kameran valita käytettävä suljinaika vallitsevan valon mukaan. Joissakin kameroissa salaman käyttö lukitsee suljinajan, mutta tämän toiminnon voi saada kameran asetuksista pois.

Jos halutaan käyttää manuaalista salamaa täytesalamana, on ensin arvioitava sopiva aukko, jolla salaman teho tai osateho riittää varjojen valaisuun ja sitten haettava kameran valotusmittarin avulla siihen sopiva aika, jotta vallitseva valo saataisiin oikeana kuvaan.

Liikkeen pysäytys salamalla

Usein sanotaan, että liikkuva kohde voidaan pysäyttää salamalla. Tämä perustuu siihen, että salaman välähdys voi olla hyvin lyhyt. Jos vallitsevaa valoa on vähän, niin lyhyt salaman valo on ainoa mikä valaitsee kohdetta, eikä se ehdi paljon liikkua välähdyksen aikana. Näin liike-epäterävyys jää kuvassa pieneksi.

Parhaimpaan tulokseen liikkeen pysäytyksessä päästäänkin hämärissä olosuhteissa kuvaamalla kohdetta läheltä, suurella aukolla ja pienillä osatehoilla. Kameran suljinajalla ei ole merkitystä. Tällöin voidaan esimerkisi nopeasti liikkuva eläin, vesipisara tai jopa luoti saada kuvaan terävänä.

High Speed -salama

High Speed -salamaa voidaan myös kutsua FP-, Fast Pulse tai Focal Plane -salamaksi. Joka tapauksessa kyse on salaman toiminnosta, jolla kameran suljinaika voi olla lyhyempi kuin niin sanottu synkronointiaika.

Kamerassa on rajoitettu lyhin suljinaika, jolla salama toimii luotettavasti. Tyypillisesti tämä on järjestelmäkamerassa noin 1/200 sekuntia. Kompaktikameroissa tai uusissa peilittömissä kameroissa synkronointiaika voi olla huomattavasti lyhyempi. Jos salamalla kuvataan lyhyemmällä ajalla, kuvaan tulee sulkimen varjo, osa kuvasta on mustana.

High Speed -salaman ajatus ei ole vangita hyvin nopeita tilanteita, se on itse asiassa normaalisalamaa huonompi siihen. Sen käyttötarkoitus on mahdollistaa salaman käyttö täytevalona kirkkaassa valossa. Voimakas vallitseva valo vaatisi lyhyen suljinajan käytön, jotta kuva valottuisi oikein, mutta synkronointiaika estäisi tämän. HS-toiminnolla suljinaikaa voidaan lyhentää.

Synkronointiaika on sellainen suljinaika, jolla kameran suljin on vielä kokonaan auki. Lyhyemmät ajat tehdään yleensä verhosulkimella niin, että sulkimesta on auki vain kapea rako, joka kulkee kennopinnan yli. Jos salama laukaistaan, se valaisee vain osan kuvapinnasta.

High Speed -toiminnossa salama ei laukea kerralla, vaan välkkyy hyvin nopein pulsseina. Valopulsseja tulee koko sen ajan kun verhosulkimen rako liikkuu. Näin valoa saadaan koko kuvalle.

HS-salamaa voidaan yleensä käyttää vain kamerakohtaisen TTL:n kanssa yhdessä. Pulsseina lähtevän salaman kokonaisteho on myös selkeästi pienempi kuin normaalin salamavalon, suurin ohjeluku pienenee, mitä lyhyemmäksi suljinaika menee. HS-salama ei yleensä kannakaan kovin pitkälle.

Toisen verhon salama

Yleensä salama välähtää sillä hetkellä, kun kameran suljin on kokonaan auki. Toisen verhon salama -asetuksella salama välähtää juuri ennen kun suljin alkaa sulkeutua. Lyhyillä valotusajoilla tällä ei ole juuri merkitystä, mutta kun kohde liikkuu ja valotusaika on pitempi, kuvassa näkyy eroja.

Jos kuvataan pitkällä valotusajalla ja salamalla, salaman välähdys valaisee kuva-alan ja kohteet tavallaan pysähtyvät kuvaan. Jos kohteissa on valoisia pisteitä, ne myös näkyvät kuvassa. Liikkuvassa kohteessa ja pitemmällä valotuksella nämä muodostavat epäterävyyttä tai valoviivoja.

Jos kuvataan vaikka liikkuvaa autoa hämärässä pitkällä valotuksella ja salamalla, muodostuu autosta terävä kuva salaman välähtäessä. Valot ja kiillot tekevät kuvaan "vauhtiviivat". Jos salama välähtää suljinajan alussa, vauhtiviivat muodostuvat niin, että auto näyttää liikkuvan takaperin. Toisen verhon salamalla vauhtiviivat muodostuvat terävän kuvan taakse, jolloin liikkeen suunta näyttää oikealle. Sama ilmiö voi tulla muunlaisessakin kuvauksessa.

Strobo

Strobo-salamalla tarkoitetaan nopeasti välähtelevää salaman valoa. Sen tarkoitus on saada samaan kuvaan useampi liikkuvan kohteen kuva. Digitaalisella kuvalla sama tulos on usein saatavissa helpommin sarjakuvan ja kuvankäsittelyn avulla.

Jos strobolla haluaa kuvata, tulee vallitsevan valon olla melko hämärää, taustan tumma, kohteen kaukana taustasta ja melko lähellä salamaa. Yleensä strobosalamalla ei voi kuvata muuten kuin manuaalisella tehonsäädöllä.

Suunnitellaan montako kohteen kuvaa halutaan kuva-alalle ja arvioidaan miten kauan kohde liikkuu näiden kuvien aikana. Asetetaan kameran valotusajaksi vähintään tämä aika. Salamaan säädetään vastaava aika ja välähdysten määrä. Tehoksi on laskettava sellainen, että riittää kohteen valaisuun. Kannattaa huomioida myös ettei alusta valaistu liikaa.

Kamera jalustalle, kohde liikkumaan kuva-alalle ja laukaistaan kun kohde on ensimmäisen halutun kuvan kohdalla. Toistetaan tarpeen mukaan.

Salama irti kamerasta

Kun salaman saa sivummalle ja ylemmäs kamerasta, toimii suorakin salama paremmin. Kohteeseen saa muotoilevia varjoja ja kohteen taakse syntyvä varjo on luonnollisemmin alhaalla.

Salama voi olla kuvaajan kädessä, kamerassa pitemmän varren päässä tai erillisessä valaisujalustassa. Salamalle täytyy saada tieto kameran laukaisuhetkestä, synkronoida laukaisu. Tämä voidaan välittää sähköjohdolla tai langattomasti. Näihin on eri ratkaisuja.

Jos käytetään salamaa vakioteholla tai omalla automatiikalla, riittää laukaisuun yksinkertainen synkronointijohto. Kamerasta voi löytyä tälle liitin, joka on yleensä ns. PC-liittimellä. Jos ei, niin salamakenkään saa sovittimia, joihin kaapelin saa kiinni. Salamassa on sama tilanne, kaapelille voi löytyä liitin tai sitten käytetään sovitinta salamanjalkaan.

Jos halutaan käyttää TTL-salamaa automatiikalla, tarvitaan johto, jossa on kaikki tarvittavat johtimet. Nämä ovat usein lyhyempiä ja varsin hinnakkaita. Tällaisella johdolla saa salaman varsin näppärästi esimerkiksi kamerassa kiinni olevan varren päähän, jolla salama nousee ylemmäksi ja sivulle.

Ongelmia saattaa tulla, kun TTL-salama haluttaisiin laukaista tavallisella synkronointijohdolla. PC-liitintä ei välttämättä salamassa ole. Käytettäessä sovitinta, voi se häiritä salaman toimintaa, jos sovittimen metallinen kosketuspinta koskettaa TTL-salaman lisäpistokkeita. Jos mahdollista, etsi tällaiseeen käyttöön sovitin, jossa keskinavan ympärillä ei ole metallipintaa.

Langattomat

Langattomat ratkaisut perustuvat kolmeen mahdollisuuteen: optiseen orjasalamaan, infrapunaan tai radiolähettimiin. Orjasalama välähtää, kun se havaitsee toisen salaman välähdyksen. Ratkaisu on helppo, ja luotettavakin, jos salamat näkevät toisensa. Asian voi toteuttaa joko orjatoiminnolla varustetulla salamalaitteilla tai erillisellä orjakennolla, joka kytketään salamanjalkaan. TTL-automatiikka ei toimi, vaan orjan valotus pitää säätää käsin.

Esisalama sotkee orjatoiminnon. Esisalama laukaisee orjan, eikä se jaksa latautua toista välähdystä varten. Vaikka salamat näyttävät välähtävän, kuva jää hämäräksi. Jos kamerasta saa esisalaman pois päältä, auttaa se. On myös orjakennoja, jotka laukeavat vasta toisesta välähdyksestä.

Jos etäsalamaan halutaan TTL, käytetään ohjaussignaalien välittämiseen yleensä infrapunaa. Järjestelmät ovat merkkikohtaisia, pitää käyttää valmistajan omia salamoja tai ulkoisten valmistajien järjestelmään sovittamia laitteita. Useista Nikonin ja Pentaxin järjestelmärungoista löytyy ohjausjärjestelmä valmiina ilman lisälaitetteita.

Infrapunan heikkous on vaikeudet kirkkaassa auringonpaisteessa. Signalit eivät tahdo näkyä kunnolla, salamojen lähettimet ja vastaanottimet pitää suunnata toisiaan kohti.

Radiolähettimet tarjoavat huomattavasti pitemmätkin välimatkat käyttöön. Ne ovat luottavia, mutta eivät välitä TTL-informaatiota. Laitteita on erittäin edullisista kiinalaisista melko kalliisiin ammattilaislaitteisiin.

Salaman manuaalinen tehonsäätö

Automaatti- tai TTL-salama pyrkii löytämään sopivan valonmäärän mittaamalla kohteesta heijastuvaa valoa. Tämä ei ole aina järkevää. Kohde voi liikkua tai ei ole sopivassa mittauskohdassa. Haluttu kuva voi kaivata erilaista valoa.

Sopivan salaman valaisun voi hakea itsekin. Tällöin salamassa pitää olla joku tapa, jolla sen lähettämä valoteho asetetaan itse. Pikkusalamoissa käytetään usein ns. osatehoja: salaman valomäärä ilmoitetaan osana täydestä, esimerkiksi 1/4 tai 1/32 -teho. Tämä voidaan yleensä asettaa salaman säädöillä tai joskus myös kameran pikkusalamalle kameran valikoista.

Salaman tehoon vaikuttaa kamerassa käytetty aukko ja ISO-herkkyys. Kun salaman teho on annettu ohjeluvulla, voi ensimmäisen arvion sopivasta salamatehosta laskea jakamalla ohjeluku kuvausetäisyydellä, jolloin saadaan käytettävä aukko herkkyydellä ISO100. Jos herkkyyttä kasvatetaan, pitää arvo kertoa neliöjuurella(herkkyys/100). Siis ISO200-herkkyydellä kerrotaan 1.4:llä, ISO400 kahdella ja niin edespäin. Jos käytetään salaman osatehoja, ohjelukua jaetaan samalla osamäärällä.

Esimerkiksi:
Salaman ohjeluku on 32, kuvausetäisyys on 4 metriä, 
tarkoitus on käyttää ISO400-herkkyyttä. 

32 / 4 = 8
8 * neliöjuuri(400/100) = 8 * 2 = 16.

Tulisi siis käyttää f/16 -aukkoa. ISO100 riittäisi varmaan hyvin
ja voisi käyttää f/8 -aukkoa.

Jos taas halutaan käyttää tiettyä aukkoa ja haetaan sopivaa osatehoa, jaetaan ohjeluku ensin aukolla ja kerrotaan herkkyyden termillä. Saatua etäisyyttä verrataan todelliseen kuvausetäisyyteen ja muutetaan osatehoksi vastaava suhde.

Esimerkiksi:
Salaman ohjeluku on 32, kuvausetäisyys on 5 metriä, 
tarkoitus on käyttää ISO100-herkkyyttä ja f/4 aukkoa

32 / 4 = 8, ei tarvita herkkyyskorjausta.

Tarvitaan osatehoksi 5 m / 8 m, voisi kokeilla 1/2-osatehoa ensin.

Salamalaitteissa, jossa on Zoom, siis valokiilan leveyden muuttuminen käytetyn polttovälin mukaan, ohjeluku muuttuu zoomin asennon mukaan. Oikea ohjeluku olisikin katsottava laitteen ohjekirjasta. Jotkut elektroniset salamalaitteet osaavat laskea kaiken tarvittavan itse ja näyttävät arvot takanäytössään.

Valonsuuntaajat ja hajoittimet

Suoran pistemäisen salamavalon ongelmia voi ratkaista myös hajoittamalla valoa laajemmalle alalle. Kun valo lähtee suuremmalta pinta-alalta, ei varjoista tule teräviä vaan sitä pehmeämpiä, mitä suurempaa alaa voidaan käyttää. Myös tämän pinta-alan etäisyys kohteesta vaikuttaa varjojen pehmeyteen. Hajoitin yleensä myös levittää valoa hiukan paremmin ympäristöön, jolloin taustatkin saattavat olla luonnollisemman näköisiä.

Hajoittimia saa erityisesti studiosalamoihin, mutta myös pikkusalamalaitteisiin. Varsinkin kun pikkusalama on irti kamerasta, voidaan siihen käyttää suunnilleen kaikkea sitä mitä studiosalamaankin. Seuraavassa yleisimpiä valonmuokkausvälineitä.

Sateenvarjo: Sateenvarjo on siitä mukava, että sen voi näppärästi sulkea kasaan kuljetusta varten ja avattuna siinä on paljon pinta-alaa. Sitä voidaan käyttää heijastavana, jolloin salaman valo heijastetaan varjon sisäpinnasta kohteeseen. Kupera muoto suuntaa valoa, eikä sitä pääse niin paljon hukkaan ympäristöön. Varjo voi olla valkoinen tai hopeinen ja hajoitusta voidaan lisätä pingoittamalla läpikuultava kangas varjoon.

Läpiampuvassa varjossa salaman valo valaisee kohteen varjon läpikuultavan päällyskankaan läpi. Valo leviää enemmän ja heijastuu myös paljon poispäin kohteesta. Usein tällaista varjoa pitää käyttää melko lähellä kohdetta, eikä se toimi sisätiloissa, jos taustoista halutaan tummia.

Studiosalamoissa on yleensä kiinnitystapa sateenvarjolle. Pikkusalamalle sateenvarjon käyttöä varten tarvitaan valojalusta, johon yleensä kiinnitetään nivel, johon salama ja varjo kiinnitetään. Nivelen avulla varjon kulmaa voi muuttaa.

Sateenvarjorakennetta käytetään joskus hyvinkin isoissa heijastimissa, jopa kolmen metrin läpimittaisissa. Nämä ovat hyviä glamourhenkiseen ihmiskuvaukseen, kuvaaja voi jopa seistä valon edessä.

Heijastinkuvut, beauty dish: Erikokoisilla ja muotoisilla kuvuilla yleensä suunnataan valoa oikeaan kohtaan ja pidetään se poissa muualta. Suurempikokoiset kuvut toimivat myös osaltaan valon hajoittimena. Erityisesti ns. beauty dish on lautasmainen heijastin, joka levittää valoa suuremmalta alalta, mutta myös suuntaa sen esimerkiksi mallin kasvoihin.

Ladonovet, barn door: Ladonovet ovat valon ympärille sijoitettavat neljä saranoitua levyä, jolla voidaan rajoittaa valon suuntautumista sivusuunnassa.

Tasovalo eli Softbox: Tasovalo on kartiomainen heijastin jonka edessä on tasomainen läpikuultava kangas, jota salama valaisee. Kankaalla voi olla pinta-alaa alkaen noin 50x50 cm:stä ja päätyen vaikkapa 4 neliömetrin alaan.

Tasovalo on hyvin käyttökelpoinen erittäin monenlaiseen kuvaukseen. Se tuottaa tarkasti määriteltävissä olevaa valoa, sen voi suunnata ja valon edessä voi olla värikalvoja tai hunajakenno. Tasovalo voi olla myös kapea ja pitkä, niin sanottu strippi.

Tasovalo vaatii enemmän kokoamistyötä kuvaustilanteessa ja sen kuljettaminen valmiiksi koottuna vaatii tilaa. Pikkusalamalle saa myös tasovaloja, lähinnä kysymys on löytää sopiva kiinnitin.

Hunajakenno: Putkista tai levyistä valon eteen muodostettu ristikko suuntaa valoa tiukempana kiilana kohteeseen. Kennoja on käytettävissä sekä heijastinkupuihin että tasovaloihin ja myös pikkusalamalaitteiden eteen.

Snootti, freshnel: Snootti on valon tiukasti rajaava putki, jolla salama kohdistetaan hyvin pienelle kohteen alalle. Joskus snoottia käytetään myös kun pikkusalaman valo halutaan saada riittämään hyvin kauas. Frshnel-linssistön ajatus on sama, mutta valoa rajataan linssien avulla. Usein tällaiseen voi liittää kuvioita valoon tuottavia maskeja, joilla saadaan esimerkiksi taustaan eloa.

Pikkusalaman valonhajoittimet: Kameran päällä olevan suoran salaman ongelmia on pyritty estämään pienillä mukana kulkevilla hajoittimilla. On saatavissa pieniä tasovaloja ja sateenvarjoja. Mukana kulkee myös taiteltava heijastin, bouncer, joka kiinnitetään pystyasennossa olevan salaman ympärille, ja joka heijastaa valon vinossa olevan heijastinseinän kautta kohteeseen. Valo nouseee ylemmäksi ja leviää.

Varsin paljon käytetty on myös ns. Sto-Fen ja sen erilaiset kopiot. Se on valkoinen läpikuultava muovikuppi, joka painetaan salaman valon eteen. Sen idea on se, että salaman valoa levitetään myös sivulle, jolloin se heijastuu sisätiloissa myös seinistä ja katosta. Ulkona Sto-Fen on varsin hyödytön.

Värikalvot: Värikalvot eivät suuntaa tai hajoita valoa, mutta ne muuttavat valon väriä. Näitä voidaan käyttää tuottamaan ihon väriä lämmittävää punaista, taustalle haluttua väriä tai tasapainottamaan salaman valon väriä samanlaiseksi kuin vallitseva valo. Kalvoja voi käyttää sekä studiossa että pikkusalamoilla.

Studiosalaman säätö

Studiosalamoissa salamateholle on nykypäivänä yleensä portaaton säätö. Valomäärä voidaan ilmoittaa joko osatehona tai myös hiukan aukkoasteikkoa vastaavalla numerolla. Tällöin tehot ovat samoin verrannolisia kuin aukkoskaalassakin: kaksinkertainen luku tarkoittaa nelinkertaista valotehoa. Tällaisten studiosalamojen asteikossa pieni luku on pieni valoteho.

Studiosalaman valaisuun vaikuttaa merkittävästi käytetyt valon suuntaimet ja hajoittimet. Wattisekunteina ilmoitetusta valomäärästä ei voida saada laskemalla sopivia arvoja. Sopiva valoteho on kokeiltava tai mitattava.

Yleensä studiossa kuvio menee digikameralla seuraavasti. Mietitään haluttu valaisuratkaisu riippuen siitä, miten valon halutaan näkyvän kohteessa. Olennaista on myös se, miten päävalon ja täytevalojen tehot suhtautuvat toisiinsa. Mietitään myös käytettävä syväterävyys ja sitä myöten kamerassa käytetty aukko.

Asetellaan valot paikalleen valituilla valonhajoittimilla. Tässä on paljon apua kohdistusvaloista, salamasta jatkuvaa valoa tuottavista lisävaloista. Kokeillaan yksi salama kerrallaan kuvaten, miten sen valo näkyy kohteessa. Kannattaisi ehkä aloittaa niin sanotusta päävalosta, jonka tulisi tuottaa pääasiallisin kohdetta valaiseva valo.

Kokeitaessa voidaan mitata valon teho kohteessa salamamittarilla. Mittari kytketään laukaisemaan salama ja mitataan sen anturilla joko kohteesta heijastuvaa valoa tai kohteeseen tulevaa valoa. Vaihtoehtoisesti vain katsotaan kameran näytöltä ja histogrammilta, miten valo tuntuu riittävän. Salaman tehoa säätämällä pyritään saamaan sopiva valo valittuun aukkoarvoon. Täyte-, tausta- ja efektivalojen valomäärä suhteutetaan sitten päävaloon.

Lopuksi katsotaan koko salamaratkaisun tuottama tulos. Tässä vaiheessa erityisesti seurataan, ettei mikään kohde saa liikaa valoa ja että eri alueiden valaisun suhde on haluttu.

Jos edellinen kuvaus oli turhauttavan tuntuinen, niin näin lyhyeksi puristettuna se sitä onkin. Kannattaa aloittaa harjoittelu yhdellä valolla, sitten täyttää varjoja toisella valolla tai heijastimella, sitten tehdä taustan valo ja vasta harjoittelun myötä alkaa kikkailla efekteillä.

"Inhoan salamaa!"

Salaman hallinta on ollut vaikeaa filmiaikana. Se on lisännyt perinteisten ajan, aukon ja herkkyyden lisäksi kokonaan uusia tekijöitä kuvan tekemiseen. Koska salaman välähdyksen vaikutusta ei ehdi nähdä, eikä kuvaa ei ole nähnyt heti kamerasta, on salama vaatinut rautaisen rutiinin.

Kameran päällä oleva suora salama päävalona tuottaa yleensä melko ruman kuvan. Niinpä salamaa on pidettykin vain välttämättömänä pahana, jota on käytetty vain, kun on pakko saada kuva hämärämmissä olosuhteissa. Studiossa salamaa on käytetty salamamittarin, kohdistusvalojen ja ajan kanssa.

Digi ja TTL-salama muuttaa tilannetta. Salamaa voi käyttää helposti täytevalona ja saada vallitsevan valon mukaan kuvaan. Langattomat laukaisutavat mahdollistavat kevyiden pikkusalamoiden käytön monenlaisissa tilanteissa. Ja ennen kaikkea kuva nähdään heti kamerasta ja voidaan korjata valaistusta.

Salama vaatii hiukan opettelua ja kokeilua, mutta antaa mahdollisuuksia saada kuvia hämärässä ja tuottaa hyviä valaistusefektejä. Voit katsoa omaa opetteluhistoriaani seuraavan linkkilistan ensimmäisestä linkistä. Viimeinen linkki taas on erittäin laaja sivusto kaikesta mahdollisesta, mitä pikkusalamoilla voi tehdä.

Muuta luettavaa