Salaman käytöstä

Salamavaloa pidetään usein kuvaajan siunauksena, sillä sen avulla saadaan haluttaessa aina samanlainen valaistus. Toisaalta monet kiroavat salaman alinpaan helvettiin, koska se pilaa kuvan luonnollisen valon. Molemmat mielipiteet ovat täysin oikeassa.

Ajattelin hiukan puida salamavalon käyttöä omalta kannaltani. Vähintään kerran vuodessa tulee kuvaus, jota sitten puin jälkeenpäin, kuinka salamaa tuli taas käytettyä väärin tai ei tullut käytettyä ollenkaan. Joskus taas salama tuottaa kuvia, joita ei ymmärrä mitenkään todeksi ja niissä tapahtunutta onnistumista pitää analysoida pitkään. Muutaman kerran on tapahtunut oppimistakin tälläisten tilanteiden tuloksena.

Kehitystä

Jos aloittaisin vaikka historiasta. Ensimmäisessä kamerassani ei ollut salamaa, eikä mahdollisuutta liittää sellaista. En myöskään osannut kuvata yhtään. Niinpä lähinnä kirosin, kuinka kuvat jäivät pimeiksi tai ainakin tärähtäneiksi.

Seuraavassa pokkarissa oli pieni kiinteä salama, ilman säätömahdollisuuksia, onneksi sen sentään sai pois päältä. Valoa sai pimeyteen, ja joskus valo oli kohtuullisen onnistunuttakin. Päähavainto oli kuitenkin lähimpien kohteiden palaminen ja taustan jääminen mustaksi. Olin odottanut salaman ratkaisevan valon puutteen, mutta näköjään kyseessä olikin vain äärimmäinen turva. Eipä silti, ei vallitsevan valon käyttö hämärässä ollut vielä muutenkaan hanskassa.

Tilttaava salama

Kolmannen kameran kanssa salama oli pääkysymyksiä. Hanskaan jäi kamera, jossa omaa salamaa ei ollut ollenkaan, mutta oli salamakenkä. Saksalainen Metz tarjosi salaman, jolla sai sekä TTL-automatiikan, että täydet käsisäädöt.

Ensimmäinen asia, minkä tällä salamalla oppi, oli salamavalon heijastaminen katon kautta. Se ratkaisee monta ongelmaa: tausta valaistuu sekä valo ja varjot pehmenevät. TTL:n kanssa yhdistelmä sopii ummikoille, kuvaan tulee oikea valon määrä yleensä lähes pomminvarmasti - syihin tähän palaan vähän myöhemmin.

Jos kattoa tai seinää ei ole tai ne ovat tummia, niin heijastaminen ei onnistu. Kokeilin myös erillisen pienen heijastimen käyttöä, mutta loppujen lopuksi tulokset ovat suunnilleen suoran salaman tasoisia. Pienestä heijastimesta tai hajoittimesta ei ollut hyötyä.

Säädöt

Neljäs kamerani oli ensimmäinen, jossa kaikkia valotuksen perusasetuksia pystyi kunnolla säätämään kuvauksen aikana. Se siis pystyi samaan kuin seuraavaksi tullut digijärjestelmärunko. Sen kanssa aloin oikeastaan kunnolla tutustua niihin syihin, miksi salaman kanssa kuvaaminen oli hankalaa.

Aloin myös opetella studiovalaisun perusteita. Niissä ei käytetä automatiikkaa, vaan valot on mitattava itse, tehot säädettävä ja kameran asetukset valittava. Valotusmittarin käyttö on opettavaista, sen kanssa nopeasti tajuaa etäisyyden vaikutukset ja erilaisten hajoittimien ja heijastimien merkityksen valolle - valon suuntaamisesta puhumattakaan.

Toistaiseksi studion tärkein opetus on ollut, että samaa kohdetta valaisevien salamalaitteiden lisääminen lisää myös tuskaa. Yhden hyvän valon kanssa saa parempaa kuvaa, koska tällöin voi keskittyä kohteeseenkin. Useita valoja voi käyttää, mutta ne kannattaa suunnata eri paikkoihin: taustaan, pään taakse tms. Heijastimet sensijaan 'säätyvät' itsestään ja ovat paljon yleiskäyttöisempiä.

Kolmas säätömahdollisuuksien myötä tullut oivallus on täytesalama kirkkaassa valossa. Se on ehkä tuonut eniten positiivisia kokemuksia salaman käytöstä. Nykyään salama tuntuukin kotoisimmalta päivänvalossa ja ilkeimmältä pimeässä.

Hämmästyttävintä kyllä, olen alkanut palata suoran salamankin käyttöön, siis kameran päältä. Eri valonlähteiden vaikutuksen ymmärtäminen on avannut mahdollisuudet käyttää salamaa osana muuta valoa.

Salaman perusteet

Salamanvälähdys on erittäin lyhyt, kameran lisäsalamoilla suunnilleen 1/500 sekunnista noin 1/20000 sekuntiin. Vähänkin hämärämmässä, jolloin salamalta haluttaisiin lisävaloa, kameran normaalit suljinajat ovat selkeästi pidempiä. Niinpä salaman välähtäessä, se loiskasee kaiken valonsa kuvaan heti, eikä kameran suljinajalla ole oikeastaan merkitystä salaman tuoman valon kannalta.

Kameran aukkosäätö sen sijaan vaikuttaa salamasta tulevaan valon määrään. Niinpä yleensä sanotaankin, että hämärässä kuvattaessa suljinajalla säädetään kuvaan tulevaa vallitsevaa valoa, ja aukolla salaman valoa.

Automaattisalama ja TTL-salama pyrkivät määrittelemään tarvittavaa salamavalon määrää. Ne mittaavat kuvan keskeltä (tai joskus älykkäämminkin), mikä määrä salamavaloa valottaa kuvan keskialan oikein. Automaattisalaman pitää tietää kamerassa käytetty aukko, TTL-salama taas valottaa kameran asetuksista riippumatta, jos vain säätövara riittää.

Heijastuksen idea

Salamavalossa olennaista ei ole pelkästään tehon säätö vaan myös valon suunta. Jos palataan katon kautta heijastettuun salamaan, siinä valo siirtyykin tulemaan ylhäältä eikä suoraan kameran suunnasta. Tällöin varjot siirtyvät luontaisemmiksi (auringonvalo tulee myös ylhäältä) ja ennen kaikkea pehmenvät, koska valoa tulee suuremmalta alalta. Vastaavasti voidaan käyttää myös seinää, jolloin matkitaan aika tyypillistä ikkunavaloa.

Heijastetussa salamassa tulee myös tehon säätö helpommaksi. Pistemäisen valonlähteen teho pienenee etäisyyden neliössä. Jos kuvataan vaikkapa parin metrin päässä olevaa kohdetta suoralla salamalla, puolen metrin lisääminen etäisyyteen vähentää valoa 35%. Eli vain pieni etäisyysalue valottuu oikein. Kun valo kierrätetäänkin katon kautta, saadaan etäisyyttä lisää ja pieni etäisyyden muutos ei vaikutakaan niin paljon valotukseen. Toinenkin rivi ihmisistä valottuu oikein.

Sivusta tai ylhäältä tulevan valon parhaita puolia on muotoilevuus. Esimerkiksi kasvonpiirteet alkavatkin erottua, kun kasvoille syntyy vaaleampia ja tummempia kohtia. Jos suora salama saadaan ylemmäksi ja ehkä hiukan sivulle, paranee sekin yllättävän paljon. Varjot ovat tietenkin yhä tiukkoja, mutta kuvaan syntyy muotoilevutta. Jos tähän lisätään pienikin hajoitus, alkaa kuva muistuttaa huomattavasti ulkona otettua. Studiossa erilaisia valonlähteitä voidaan sitten matkia isoilla hajottimilla.

Katon kautta tuotu valo luo usein varjoja leuan alle, silmäkuoppiin tai vastaaviin. Tähän auttaa, jos suuntaa osan valosta suoraan kohteeseen. Salaman valo suunnataan siis suurimmalta osalta kohti kattoa, mutta joko pienellä kortilla salaman takareunalla tai muovisella Sto-Fen hajoittimella suunnataan osa valosta myös suoraan kohteeseen.

Erittäin hyvä temppu on laittaa kämmen tiltatun salaman valopään taakse. Tällöin suora valo on hiukan lämpimämpääkin, joka tekee varsinkin ihmiskuville hyvää.

Valojen yhdistäminen

Kun ollaan tilassa, jossa on valoa kohtuullisesti salaman lisäksi, olisi mukava saada tunnelma näkyviin taustan valaistumisena. Tätä ohjataan tasapainottamalla vallitsevaa valoa ja salamaa.

Kameraa käytetään käsisäädöillä. Yleensä mietitään sopiva aukko (halutaanko tausta tarkkana vai ei), ja säädetään ISO-herkkyys ja suljinaika sellaiseksi, että ympäristöstä saataisiin hiukan alivaloittunut kuva (0.5-1 aukkoa ali). Voidaan vaikka ottaa testikuvakin, josta nähdään eri valonlähteiden näkyminen kuvassa, kiillot, ylipalamiset yms.

Tämä jälkeen joko käytetään TTL-salamaa tai säädetään salama niin, että pääkohde valottuu oikein. Taas otetaan testikuva ja mietiskellään LCD-kuvan perusteella onko taustan ja pääkohteen valaistuksien suhde oikea. Taustaan voidaan vaikuttaa suljinajalla ja salamaan joko automaattisalaman korjauksella tai aukolla. Jos aukkoa muutetaan, pitää myös suljinaikaa muuttaa.

Nyt varmasti joku jo tuumii, etteihän tuota ehdi tehdä kun tilanne on päällä. Ei ehdikään, perussäätö pitää tehdä etukäteen paikkaan sopivaksi. Käsisäädöillä kuvataan, jotta vallitseva valo pysyy aloillaan vaikka kamera kohdistettaisiin kohti lamppua tms. Salama joko säätää itse itsensä, tai sitten korjataan aukkoa/aikaa kohteen mukaan - suosittelen ensimmäistä.

Nopeana apuna voi käyttää kameran aukon esivalintatilaa ja TTL-salamaa. Tila yleensä mittaa varsinaisen valotuksen vallitsevan valon mukaan. Yhdistämällä tämä salamaan voidaan saada hyvä kuva, jollei kohde ole liian valoisa tai tumma. Kompaktikameroista voi löytyä täytesalamatila tai erillinen yökuvaustila (slow sync).

Yllä oleva idea toimii sekä heijastetulla salamalla että suoralla salamalla. Tämän tyyppisellä suoran salaman käytöllä saadaan usein jopa näyttävämpiä kuvia kuin pelkällä vallitsevan valon käytöllä, koska pääkohde nousee esiin hyvin taustasta.

Vallitsevan valon ja salaman käytöllä voidaan käyttää helposti suuriakin ISO-herkkyyksiä, koska pääkohde valaistuu kunnolla. Valaistussa pinnassa kohina ei näy ja taustassa sillä ei usein ole niin merkitystäkään. Taustan kohinan voi myös jättää terävöimättä.

Takaisin suoraan salamaan

Suoran salaman käyttöni on lisääntynyt huomattavasti viime aikoina. Syynä on täytesalaman käytön oppiminen ja edellä esitetty tapa yhdistää vallitsevaa valoa ja salamaa. Hyvin käytetty salama on yleensä lisännyt kuvan ilmaisuakin.

En enää näe salaman käyttöä pahana peikkona. Jotenkin on alkanut tuntua, että entisaikaisella kalustolla valojen tasapainottaminen on ollut niin vaikeaa, ettei salamaa ole haluttu 'pilaamaan' kuvaa. Toki pelkän vallitsevan valon käyttö on hyvä asia, kun se riittää korostamaan ja muotoilemaan kohdetta halutulla tavalla.