Järjestelmän valinta

Suurin digikameraboomi on hiukan ohi. Kompaktidigien myyntilukujen kasvu on pysähtynyt ja kamerakännykät ovat alkaneet syödä yksinkertaisimpien pokkareiden myyntiä. Järjestelmädigienkin myynti uhkaa rauhoittua laman myötä. Kuitenkin valokuvausta harrastavat haluavat pienentää laukaisuviivettä ja kuvata myös hämärässä. Järjestelmärungot näyttävät tarjoavat tähän mahdollisuuden.

Vaikka kamerajärjestelmien kilpailu on jo pudottanut joitakin valmistajia pois leikistä, on edelleen tarjolla varsin monia merkkejä ja niillä erilaisia malleja. Entisen "mikä digipokkari sopisi minulle" -kysymyksen tilalle onkin verkossa tullut "minkä järjestelmän hankkisin".

Nyt kun olen itse kuvaillut digijärjestelmällä vuodesta 2003, ja kokeillut työni puolesta lähes kaikkia markkinoilla olevia järjestelmärunkoja, uskallan ehkä ottaa hiukan kantaa järjestelmäkamerankin valintaan.

Uusi järjestelmäkuvaaja

Aloitetaan tärkeimmästä asiasta: Jos olet tähän asti kuvannut vain kompaktidigillä, melkein mikä tahansa järjestelmäkameramerkki ja -malli toisaalta parantaa kuvaamistasi, ja toisaalta myös lisää opeteltavaa.

Järjestelmä tarjoaa mahdollisuuksia huomattavasti enemmän kuin useimmat kompaktit. Kuvaaminen ei eroa juuri mitenkään, jos käytät pelkästään kameran automatiikkaa ja jotain yhtä yleispätevää zoom-objektiivia. Mutta jos jaksat paneutua kameran ja valotuksen asetuksiin sekä kokeilla erilaisilla optiikoilla, voit saada huomattavasti näyttävämpiä tuloksia, ja pystyt myös kuvaamaan vaikeammissa olosuhteissa.

Yleisesti ottaen kompaktiin verrattuna järjestelmä on painavampi ja isompi jo rungoltaan, puhumattakaan sitten, jos joudut kantamaan objektiivivalikoimaakin mukana. Järjestelmäkamera on myös "näkyvämpi" – kuvattavat hiukan arastelevat näin isoa kameraa, mutta toisaalta se antaa myös lisää kunnioitusta.

Joudut yleensä myös panostamaan enemmän rahaa hankintoihisi. Runkojen hinnat ovat laskeneet melkoisesti, mutta hyvä optiikka maksaa paljon. Aivan muovisimpia runkoja ja objektiiveja lukuun ottamatta komponentit ovat varsin kestäviä ja niiden hankinta käytettynä kannattaa. Erityisesti, jos kamerassa voi käyttää vanhempia manuaalitarkenteisia objektiiveja, voi erittäin laadukasta optiikkaa hankkia erittäin edullisesti. Tosin niiden kanssa joutuu tarkennuksen siis tekemään käsin, joskus myös valotuksen säädön.

Aiemmin huomattavin ero järjestelmällä ja digikompaktilla kuvauksessa oli, että et voinut käyttää LCD:tä tähtäämiseen Nyt tämäkin on mahdollista jo varsin monessa uudessa digijärjestelmärungossa. Kuitenkin järjestelmien optinen etsin on huomattavasti nopeampi ja tarkempi kuin yksikään LCD-etsin.

Toinen etsimeen liittyvä ero järjestelmien ja kompaktien välillä oli videokuvauksen puute. Nykyään sekin on saatavissa järjestelmiin. Isot optiikat ja iso kenno tuottaa erittäin hyvää videokuvaa, mutta järjestelmä ei ole ergonomialta tehty videokuvaukseen.

Kolmas viimeaikainen kehityssuunta ovat pienemmät peilittömät järjestelmät. Ne tarjoavat pienemmän fyysisen koon suunnilleen samalla kuvanlaadulla kuin peilijärjestelmät. Vastapainona on optisen etsimen menettäminen ja toistaiseksi pienempi valikoima optiikkaa.

Filmijärjestelmällä kuvannut

Jo aiemmin järjestelmällä kuvanneelle painaa digijärjestelmän valinnassa olemassa oleva objektiivi- ja varustevalikoima. Jos itsellä on jo joukko laadukkaita (ja kalliita) objektiiveja, on varsin houkuttelevaa hankkia runko, johon ne sopivat. Käsittelen tätäkin hiukan edempänä.

Varsinainen digijärjestelmällä kuvaaminen eroaa varsin vähän filmijärjestelmästä. Pääero on mahdollisuus tarkistaa kuvan onnistumista kuvaamisen jälkeen LCD:ltä. Uutta opeteltavaa tulee kuvan histogrammin käytöstä ja valkotasapainon asettamisesta. Kameroissa on myös enemmän erilaisia asetuksia kuin vanhoissa, mutta niiden käytön opettelun voi tehdä pikku hiljaa.

Suurin hyppy digikameraan siirtymisessä on kuvan jälkikäsittelyn muuttuminen. Nykyään voi jo kuvia tehdä aika lailla perinteisestikin: antaa muistikortin liikkeeseen ja saa kuvat takaisin paperilla. Mutta digitiedostot antavat melko lailla uusia mahdollisuuksia.

Kuvia voi valita ennen paperitulostusta ja tätä kautta kuvia voi ottaa paljon enemmän. Kuvien peruskäsittely vastaa entisajan pimiötyöskentelyä, kuitenkin sillä erolla, ettei tarvitse läträtä kemikaalien kanssa ja että kuvaa voi säätää uudestaan ja uudestaan, kunhan pitää alkuperäisen tallessa. Lisänä on, että myös värikuvia voi säätää samoin keinoin kuin ennen mustavalkoista.

Kuvien tallettaminen ja arkistointi muuttuu myös. Digitaaliset alkuperäistiedostot pysyvät muuttumattomina, kunhan vain talletusmediat säilyvät. Ainoastaan yhdellä kovalevyllä kuvien säilyttäminen kostautuu aivan varmasti. Kovalevyt ovat kulutustavaraa liikkuvine osineen, ja kun kovalevy hajoaa, tuhoutuu paljon tiedostoja. Varmuuskopiointi DVD-levyille tai ulkoiselle kovalevylle kannattaa opetella mahdollisimman nopeasti.

Merkki

Tällä hetkellä kaikki valmistajat tekevät varsin laadukkaita järjestelmärunkoja. Kuvanlaadussa ei ole suuria eroja. Erot ovat pikemminkin mallikohtaisia ja pääasiassa kyse on asetusmahdollisuuksista, sarjakuvauksen nopeudesta, sääsuojauksesta yms.

Kun valitset jonkin merkin, kyse onkin enemmän siitä, minkä "järjestelmän" valitset. Objektiivit ovat toistaiseksi pääasiassa merkkikohtaisella kiinnityksellä, TTL-salamat toimivat vain tietyn merkin kanssa automaattisesti ja joitakin rajoitteita tulee myös muista lisävarusteista. Kun olet hankkinut joukon objektiiveja ja varusteita, on seuraava, ehkä parempi runkosi myös samaa merkkiä.

Käydäänpä läpi tällä hetkellä (kevät 2011) markkinoilla olevat valmistajat:

Canon, Nikon

Kahden suurimman valmistajan vahvuudet ovat suunnilleen samat: laadukkaat tuotteet, suuri runko- ja objektiivivalikoima, paljon lisävarusteita, myös kolmansia varustevalmistajia (Sigma, Tamron, Tokina), maahantuonti ja huolto Suomessa sekä melko varmasti markkinoilla pysyvä merkki.

Erot näiden kahden valmistajan välillä ovat enemmänkin aste-eroja. Nikonia pidetään hiukan kuvaajaystävällisempänä, kun taas Canonilla on jonkin tasoinen tekninen etumatka. Eri mallien väliset erot ovat suurempia kuin valmistajien väliset erot.

Canonin EOS-filmirunkoihin sopineet EF-objektiivit sopivat suoraan digirunkoihin. Poikkeuksena ovat jotkin vanhemmat Sigman EOS-yhteensopivat objektiivit, joihin on tarvinnut elektroniikkapäivityksen maahantuojalta. Canonin EX-salamat ovat yhteensopivia, EZ-salamat eivät. Vanhempien FD-objektiivien käyttämiseksi on olemassa sovitin, jolla menetetään automaattitarkennus, mutta automaattivalotusta voi käyttää rajoitetusti.

Nikonit osaavat rajoitetusti mallista riippuen käyttää myös vanhempia Nikonin optiikoita. Suurin tämähetkinen rajoite on aloittelijamallien (D40,D60) rungoista puuttuva tarkennusmoottori. Tämä estää ns. ruuvitarkenteisten objektiivien käytön niissä muutenkuin käsitarkenteisina. Yhteensopivuustaulukko löytyy Nikonians-sivuilta.

Nikon on käyttänyt 1.5-rajauskertoimellista kennoa. Canon on tarjonnut kennoja 1.6- ja 1.3-kertoimella sekä myös kinokokoisena. Molemmilta valmistajilta saa objektiiveja kuvanvakaajilla. Ja uusimmissa malleissa on kennolla roskanpoisto. Rungossa ei näillä valmistajilla ole kuvanvakaajaa.

Toistaiseksi Canonilla ja Nikonilla ei ole ollut pienempiä peilittömiä runkoja.

Fuji

Fuji on tehnyt muutaman järjestelmän omalla kennollaan ja ohjelmistollaan, mutta käyttäen Nikonin runkoja. Näihin sopivat Nikonin objektiivit.

Rungoissa on käytetty Fujin kennoa, jossa on hyvin laaja dynamiikka. Tämä on tehty luomalla kennoon kahdenlaisia antureita, jotka reagoivat eri voimakkuuksiseen valoon. Kamera vangitsee aukon tai kaksi laajemman valoisuusalueen.

Fujin runkoja on ollut saatavissa Suomessa, mutta ne eivät ole olleet kovin suosittuja. Uutta mallia ei ole tullut melko pitkään aikaan.

Olympus, Panasonic

Olympus teki päätöksen luoda kokonaan uusi digijärjestelmä. Uusi 4/3-järjestelmä käyttää hiukan muita valmistajia pienempiä kennoja (rajauskerroin 2) ja pelkästään tätä järjestelmää varten luotuja objektiiveja. Olympus on perustellut päätöstään sillä, että näin voidaan käyttää digitaalisuuden etuja täysmääräisesti.

Panasonic liittyi mukaan 4/3-järjestelmään ja on tuottanut kaksi digijärjestelmärunkoa. Samalla se tuotti Leican kanssa yhteistyössä uusia laadukkaita vakaajallisia objektiiveja. Myös Sigma on tehnyt 4/3-järjestelmään sopivia objektiiveja.

Tällä hetkellä Olympuksen valikoima kattaa kaikki kuvausalueet. Olympus tarjoaa kohtuullisen objektiivi- ja lisävarustevalikoiman. Tarjonta Suomessa on kohtuullisen hyvää. Vanhoja Zuiko-objektiiveja on voinut liittää 4/3-runkoon sovittimen avulla. Näitä objektiiveja on käytettävä käsitarkenteisina.

4/3-rungoissa on tyypillisesti ollut kennon roskanpoisto. Olympuksella vakaaja on rungossa, Panasonicilla objektiiveissa.

Vuoden 2008 lopussa nämä valmistajat julkaisivat uuden järjestelmätyypin, Micro-4/3:n. Se tarjoaa pienemmät rungot ja objektiivit. Runkoihin sopivat vanhat 4/3-objektiivit sovitteella.

Micro-4/3 on osoittautunut erittäin hyvin myyväksi. Seurauksena Panasonic ei ole enää tehnyt peilillistä 4/3-kameraa ja Olympuskin vain muutaman uuden mallin. Peilittömiä malleja on tullut jo useammanlaisia ja myös videointi niillä on kehittynyt huomattavasti.

Olympuksen vahvuus micro-4/3:ssa on ollut hyvä kuvanlaatu, Panasonicin taas nopea tarkennus.

Pentax, Samsung

Pentax ja Samsung tekevät yhteistyötä. Samat mallit ovat tarjolla molemmilla merkeillä ja Pentaxin objektiivit sopivat molempiin. Kameroita tarjotaan hiukan erilailla eri markkinoille. Pentaxin rungot ovat tällä hetkellä tarkoitettuja peruskuvaajalle tai aktiiviselle harrastajalle.

Pentax on vanha merkki, ja useimmat sen filmikäyttöön tarkoitetuista K-liittymällä varustetuista objektiiveista sopivat myös digijärjestelmiin. Vanhojen objektiivien saatavuus käytettynä onkin varsin hyvä. Sen sijaan uusia automaattitarkenteisia Pentax-objektiiveja on saanut hiukan heikosti Suomesta, tosin tilanne on huomattavasti parantunut 2008 vaihtuneen maahantuojan johdosta. Myös Sigma ja Tamron tarjoavat Pentaxiin sopivaa optiikkaa.

Uusimmissa Pentaxin rungoissa on tarjolla kuvanvakaaja ja roskien poisto. Pentaxin vahvuutena on ollut hyvä kuvanlaatu hämärässäkin.

Samsung on myös tuonut oman peilittömän runkomalliston. Näiden optiikat sopivat vain näihin malleihin ja valikoima on vielä varsin rajoittunut.

Leica

Leica on vanha perinteinen laatumerkki. Sen yritykset päästä digimarkkinoille ovat olleet vaikeuksia täynnä ja melkein aiheuttivat yrityksen konkurssin. Leica on julkaissut Panasonicin kameroita oman tuotemerkkinsä alla ja tekee niin myös Panasonicin järjestelmäkameralla.

Leica on julkaissut myös kaksi omaa järjestelmäratkaisuaan. R8 ja R9 ovat kinokokoisia runkoja, joissa voi käyttää Leican digiperää. Ratkaisu on laadukas, mutta kallis. M9 on mittaetsinkamera, jossa on myös vaihdettavat optiikat. Kamera on hiukan kankea, mutta tuntuu tuottavan hyvää kuvanlaatua kokoisekseen.

Leican suosio on pikkuhiljaa kasvanut ja mittaetsindigit on tunnustettu hyviksi mutta kalliiksi. R-sarjan valmistus on loppumassa.

Sigma

Sigma on aktiivinen objektiivien ja tarvikkeiden tekijä moniin muiden valmistajien järjestelmiin. Sigmalla on myös oma runkonsa ja objektiivikiinnitys siihen. Runko on varustettu Foveon-kennolla, joka vangitsee kaikilla pikseleillään kaikki kolme väriä, kun muiden valmistajien kennot lukevat yhdellä anturilla yhden kolmesta eri väristä. Foveon kennon pikselimäärää voi verrata noin kaksinkertaiseen määrään toisten kameroiden pikseleitä.

Sigman rungon ja siihen sopivien objektiivien saatavuus ei ole ollut Suomessa kovin hyvä.

Sony

Sony on uusin tekijä järjestelmämarkkinoilla. Se hankki omistukseensa Konica-Minoltan järjestelmävalmistuksen sen lopettaessa kameramarkkinoilla toimimisen. Vuoden 2008 aikana Sony julkaisi runkovalikoiman, jossa on mallit kaikkiin osa-alueisiin aloittelijasta ammattilaisiin. Rungoissa on kuvanvakaaja ja kennon puhdistus. Myös täysikennoiset versiot ovat saatavissa.

Sonyn kamera on yhteensopiva vanhojen Minoltan Dynax-objektiivien kanssa, ja Sony on julkaissut objektiivejä myös omalla merkillään. Sony on tehnyt myös yhteistyötä perinteisen objektiivivalmistaja Zeissin kanssa ja tästä on syntynyt joukko laatuobjektiiveja.

Sonyn asema markkinoilla on vahvistunut koko ajan ja se on panostanut kameroihinsa. Saatavuus Suomessa näyttäisi olevan kohtuullisen hyvä.

Sony teki 2010 kaksi uutta aluevaltausta. NEX-sarja on erittäin pieni peilitön järjestelmärunko. Siihen sopivat Sonyn omat optiikat ja ja alpha-sarjan objektiivit sovitteella. Toinen mielenkiintoinen uutuus on SLT-sarja, jossa puoliläpäisevä peili ohjaa kuvan samaanaikaan tarkennukselle ja kennolle. Näin videoon saadaan hyvä automaattitarkennus ja kamera on hiukan peilijärjestelmää pienempi.

Muita

Myös keskikoon järjestelmärunkoja on alkanut ilmestyä digitaalitekniikalla toteutettuna. Näiden hinnat ovat vielä kovia ja saatavuus vaihtelee. Joihinkin keskikoon filmirunkoihin on saatavissa digitaaliperiä, erityisesti studiokäyttöön.

Vanhoja objektiiveja saa kiinni digitaalisiin järjestelmärunkoihin erilaisten sovittimien avulla. Varsinkin M42-kiinnitteisiä laatuobjektiiveja käytetään laajasti. Lisätietoja löytää esimerkiksi Teknofokuksen sivuilta.

Kameramallin valinta

Tyypillisesti valmistajilta löytyy kolmen tasoisia kameroita. Lähtötasolla on tarjolla edullisia runkoja aloittelijoille ja peruskäyttäjille. Ne on tehty helppokäyttöisiksi, pieniksi ja kevyiksi. Kuvaukseen on tarjolla erilaista automatiikkaa. Kokoa ja hintaa on alennettu käyttämällä muovista tehtyjä kuoria sekä jättämällä pois erilaisia liitäntöjä. Hintaluokka keväällä 2011 on 400-800 euroa.

Aktiiviselle harrastajalle tarjotaan seuraavaa tasoa. Näissä kameran kestävyyttä on lisätty metalliosin ja kuorin. Kameran kuvaustoimintoja on lisätty, ja liitäntöjä löytyy muun muassa studiosalamalle ja pystykuvauskahvalle. Hinnat n. 800-2000 euroa.

Peilittömät pienemmät järjestelmärungot voi lukea jompaan kumpaan edellisistä riippuen hiukan kameran ominaisuuksista. Rungon hintaluokka on noin 500-800 euroa

Ammattitason kamerat kestävät usein kosteutta ja pölyä, ja niissä voi olla pystykahva kiinteästi. Kamerat ovat suuria ja painavia. Sarjakuvausnopeudet ovat suurempia, kuvausasetuksia on enemmän ja liitäntöjä löytyy esimerkiksi langattomalle verkolle. Ammattimalleja on suurien Nikonin ja Canonin lisäksi Olympuksella ja Sonylla. Hinnat alkavat noin 1200 eurosta.

Mallin valinta riippuu omista tarpeista. Harrastaja voi harkita aloittavansa perustasolta ja odottavansa vielä runkojen paranemista tai hankkia heti hiukan kestävämmän laitteen. Myös käytetty ammattimalli voi olla kiinnostava, jos sellainen sattuu edullisesti vastaan. Kameran kunto kannattaa tarkastaa hyvin tai ostaa runko liikkeen kunnostamana.

Kun oma kameratyyppi on valittu, niin kannattaa selvittää sopivan tasoiset mallit. Näistä voi selvittää ominaisuudet, etsiä lehtiarvosteluja, selata kommentteja verkkopalstoilta ja loppujen lopuksi käydä myös kokeilemassa, miltä kamera tuntuu kädessä. Runkojen koossa ja muotoilussa on yllättävän paljon eroja. Tuntuma kädessä on tärkeää, sillä kyseessä on paljon käytettävä väline.

Painotan vielä kerran, että loppujen lopuksi sopivan mallin valinta voi olla tärkeämpää kuin merkin valinta.

Rajauskerroin

Jos olet jo aktiivisesti kuvannut järjestelmällä, sinulla on jonkinlainen näkemys minkälaisia objektiiveja haluat käyttää. Ainoa asiaa mutkistava seikka on niin sanottu rajauskerroin.

Edullisemmat digijärjestelmät käyttävät kinofilmiruutua pienempää kennoa. Kuvattaessa siis tallentuu pienempi kuvakulma kuin filmille. Useimmiten käytössä noin 1.5 kertaa pienemmillä mitoilla varustettu kenno, 4/3-järjestelmässä kenno on puolet kinoruudun koosta.

Kun verrataan kinofilmikameran polttovälejä digijärjestelmiin, voidaan kinovastaava kuvakulmaa vastaava polttoväli saada kertomalla polttoväli rajauskertoimella. Siis 50 mm objektiivi digijärjestelmässä tuottaa 80 mm objektiivia vastaavan kuva-alan. 4/3:ssa 50 mm vastaa 100 kinomillin kuvakulmaa. Kuitenkin syväterävyys ja valotus pysyy 50 mm vastaavana.

Pienet kennot hankaloittavat laajakulmakuvausta. Vaaditaan 10-20 mm laajakulma, jotta saataisiin samanlaisia kuvakulmia kuin ennen 16-32 mm laajakulmilla. Tällaiset objektiivit ovat suurikokoisia ja kalliimpia. Arvioitaessa vanhan objektiivivalikoiman sopivuutta itselle saattaa kuitenkin joutua panostamaan uuteen laajakulmaan.

Niin sanottuja täyskennorunkoja on nykyään Nikonilla, Canonilla ja Sonylla. Näissä kenno on kinoruudun kokoinen ja objektiivien polttovälit tuottavat vastaavan kuvakulman. Hintaakin on enemmän. Jos laajakulma on tärkeä osa omaa kuvausta, voi täyskennokameran hintaero tasoittua valovoimaisen laajakulman hankinnassa.

Pienissä peilittömissä järjestelmissä laajakulmaongelma helpottuu hiukan, koska objektiivi saadaan lähelle kennoa. Näin voidaan rakentaa esimerkiksi laajakulmainen pannukakkuobjektiivi, joka on kohtuuhintainen ja muuttaa järjestelmän lähes taskuunsopivaksi.

Optiikkaa tyhjästä

Uudelle järjestelmäkuvaajalle tuottaa usein suuria vaikeuksia valita sopivia objektiiveja laajasta valikoimasta. Oma neuvoni on, että aluksi kannattaa hankkia edullinen yleiszoomi. Yleisellä 1.6-rajauskertoimella tällainen on yleensä luokkaa 18-55 mm zoomi f/4:n molemmin puolin liikkuvalla valovoimalla. Tällaisen yleiszoomin saa usein edullisimmin rungon mukana niin sanottuna kitti-objektiivina.

Kun yleiszoomilla on kuvannut aikansa, alkaa nähdä haluaako panostaa tele- tai laajakulmapäähän, kiinnostaako makrokuvaus vai olisiko valovoima tarpeen hämäräkuvaukseen. Samalla on kertynyt kokemusta arvioida muutenkin paremmin optiikan ominaisuuksia. Yhtenä vaihtoehtona on jopa vaihtaa kokonaan merkkiä tai palata kompaktiin, jos tämä tuntuu omalta ratkaisulta.

Usein seuraavaksi halutaan pitempiä polttovälejä. Laatua saa hankkimalla kiinteäpolttovälisiä objektiiveja. Zoom on aina kompromissi. Mitä pitempi zoom-alue on käytössä, sitä varmemmin jossain alueella kuvaan alkaa tulla vääristymiä tai pehmenemistä. Kolminkertaiset zoomit ovat yleisesti ottaen vielä varsin hyvälaatuisia, joskin kiinteitä isompia ja painavampia.

Jos tavoitteena on kuvata esimerkiksi lintuja, polttoväliä tarvitaan varsin paljon. 300 milliä on oikeastaan lähtötilanne, jos halutaan luonnossa eläviä lintuja koko kuvan täyttävinä. Yleinen 70-200 millinen zoom on yleistele, maisemiin ja henkilökuviin.

Edullisen telezoomin vakaajalla saa useimmilta valmistajilta löytyvästä 70-300 / 4.0-5.6 -objektiivista. Lisää laatua löytyy 70-200 / 4 tai 70-200/2.8 -objektiiveista. Luontokuvaukseen kannattaisi harkita kiinteää 300 tai 400 mm objektivia ja lisäksi telekonvertteria.

Rungossa oleva tai objektiivin kuvanvakaaja vähentää kameran liikkeestä aiheuttavaa tärähdystä laukaistaessa. Eniten vakaajasta on hyötyä teleobjektiivilla, mutta jonkin verran myös hämärässä, kuvattaessa paikallaan pysyvää kohdetta.

Hyvät makro-objektiivit ovat myös kiinteällä polttovälillä. Zoomiin on vaikea rakentaa hyvin lähelle tarkentuvaa optiikkaa. Polttovälin valinnassa tulee miettiä kuinka lähelle kuvattavaa kohdetta on mahdollista päästä. 50 mm makro on edullinen, mutta hyönteiset harvoin päästävät kuvaajaa kovin lähelle. Hyvä 100 tai 200 mm makro voi olla myös laadukas teleobjektiivi.

Opettelua

Kuten alussa sanoin, järjestelmän hyväksikäyttö vaatii opettelua. Tässä vaiheessa viimeistään kannattaisi tutustua valokuvauksen perusteisiin ja finesseihin kirjojen tai kurssien avulla. Kameran käyttöopas on myös hyvä lukea ja kokeilla kameran toimintojen vaikutusta omaan kuvaamiseen.

Toinen opettelunaihe olisi kuvan jälkikäsittely. Useimmat järjestelmät hiukan olettavat, että niillä otettuja kuvia on tarkoitus käsitellä. Ne eivät terävöitä tai lisää kontrastia kuviin kovin paljon. Tämä aiheuttaa että peruskuva voi olla jossakin määrin lattea. Toisaalta tämä helpottaa kuvan käsittelyä, koska mikään säätö ei myöskään "mene yli".

Jos kamerasta halutaan suoraan käyttökelpoisia kuvia, joudutaan usein lisäämään kameran terävöitystä, kontrasteja ja saturaatiota oletusarvoista. Joistakin kameroista löytyy valmiina erilaisia profiileja eri kuvankäyttötarkoituksiin.

Kaikki järjestelmät tarjoavat myös Raw-kuvaformaatin. Tällöin kamera ei käsittele kennolta tulevaa kuvadataa, vaan jättää siihen kaiken saamansa informaation. Kuvatiedosto pitää konvertoida tietokoneella, mutta tällöin voidaan sitä säätää laajalti ja saada värit ja valoisuus sellaiseksi kuin sen itse haluaa.

Kuvan jälkikäsittelyllä voidaan merkittävästi lisätä kuvan vaikuttavuutta. Kyse ei ole kuvamanipulaatiosta vaan samanlaisista toimista kuin filmikuvan kehityksessä ja kopioinnissa. Kuvan kontrasteja, sävyjä ja värejä voidaan optimoida, kuvan yksityiskohdat terävöidä ja tehdä rajaustakin. Hyviä kuvankäsittelyohjelmia saa edullisesti (Photoshop Elements, Paint Shop Pro) tai jopa ilmaiseksi (Gimp).

Linkkejä

1.4.2011