Kirjoja digikuvauksesta
Valokuvauksen perusasiat eivät ole muuttuneet digikameroiden myötä. Digikameralla valokuvaamista oppii hyvin perinteisistäkin valokuvausoppaista. Lähinnä kuvien jatkokäsittely on kokenut muutoksia.
Valokuvaus- ja kuvankäsittelyoppaita löydät kirjastoista ja kirjakaupoista. Hyvästä kirjasta voi olla apua pitempäänkin, joten jos kirjastosta lainaamasi uudehko kirja vaikuttaa lupaavalta, on sen hankinta pieni menoerä kamerakaluston rinnalla.
Kun valokuvauksen tekniikka alkaa olla hallussa, valokuvauksen luova puoli voi alkaa kiinnostaa. Suurten mestareiden ja uudempien suuntausten valokuvaajien kuvia löytää sadoista valokuvakirjoista. Jälleen kirjasto on hyvä paikka. Jos tietty valokuvakirja alkaa tuntua sellaiselta, että sen haluasi hyllyynsä, niin tällä hetkellä laaja ja suhteellisen edullinen valikoiva valokuvakirjoja löytyy Luovan Valokuvauksen Työpajasta, ohessa linkki heidän tuoteluetteloonsa.
Kirjoja digikuvaamisesta
Suomenkielisiä digitaalivalokuvausta käsitteleviä kirjoja on ilmestynyt jo kohtuullisen paljon. Seuraavassa joitakin kommentteja niistä, joita olen käsiini saanut. Docendo ja Readme.fi julkaisevat pääosan suomenkielisistä valokuvausoppaista, heidän sivuiltaan löydät uusimmat oppaat.
- Eismann, Katrin: Vaativa kuvankäsittely
Docendo, 2005, ISBN: 951-846-244-5
62 euroa, 540 sivua
Tämä on Kirja Photoshop-kuvankäsittelystä ammattimaiselle graafikolle. Puolet kirjasta on valinnan tekemistä ja toinen puoli sen sijoittamista kuvakoosteeseen. Samalla käydään läpi projekteja, joista saa näkemystä nykyaikaisiin kuvankäsittelytyönkulkuihin.
Ehdottoman suositeltava, jos vakava kuvankäsittely kiinnostaa. Jos ei kiinnosta, niin erinomainen unilääke.
- Katrin Eismann, Sean Duggan: Luova kuvankäsittely
Docendo, 2007, ISBN: 978-951-0-34162-9
62 euroa, 450 sivua
En ole vielä nähnyt suomennosta, mutta alkuperäinen johdattaa hyvin mielenkiintoisiin valokuvan käsittelytekniikoihin.
- Evening, Martin: Photoshop valokuvaajille
Docendo, 2003, ISBN: 951-846-176-7
- Forsgård, Peter: Hyvä kuva!, Viestijän valokuvausopas
Inforviestintä, 2004
176 sivua, 33 euroa
Pieni opas, paljon sisältöä – kirja, joka sisältää tietoa enimmäkseen kuvien käyttäjälle. Kirja kertoo ammattilaislähtöisesti valokuvauksesta, mutta ammattilainen on viestijä tai yrityksen tiedottaja, joka käyttää kuvia ja kuvaajia. Tämän oppaan avulla hän ymmärtää paremmin valokuvausprosessia ja kuvaajan työskentelyä.
- Freeman, Michael: Digikuvaajan valaisunhallinta
Docendo, 2005, ISBN : 951-846-251-8
160 sivua, 48 euroa
Jos tämän kirjan asioista omaksuu edes osan, voi alkaa kutsua itseään VALOkuvaajaksi. Oppaan lähtökohta on, että valokuvan luo valo, ja sitä pitää oppia näkemään ja hallitsemaan. Freeman esittelee valon perusteita ja käy sitten läpi perusteellisesti luonnonvalolähteet, erilaiset valaisimet ja lopulta myös valokuvaajan omat valot. Näitä kaikkia käsitellään erilaisten kohteiden kuvauksissa.
Valon kannalta käydään läpi yleisimmät kuvaustilanteet ja esitellään myös poikkeavampia kuvauskohteita. Luonnonvalolähteitä maailmalta käydään läpi, mutta myös suomalaiselle tärkeät lumi ja vesi ovat edustettuina. Kuten aina tämäntyyppisessä kirjassa, asioita esitellään paljon kuvien kautta.
Paljon omaksuttavaa, ei kiireiselle näppäilijälle.
- Freeman, Michael: Valokuvaamisen taito
Docendo, 2007, ISBN : 978-951-0-33348-8
192 sivua, 49 euroa
Kirja kuvaamisesta. Ideoita, näkemyksen saamista kuvaan, valaisua - lukemisen arvoinen.
- Jaakola, Ilkka: Digikuvaaja luonnossa
Docendo, 2005, ISBN 951-846-223-2
n. 200 sivua, nelivärinen, 48 euroa
Digikuvaaja luonnossa on enemmän valokuvakirja kuin valokuvauskirja. Se kertoo pääasiassa Jaakolan tekemästä valokuvauksesta. Tosin aihetta lähestytään siten, että omaankin luontokuvaamiseen saa lisäpotkua tämän kirjan avulla.
Kirjassa on alussa osuus kuvaustekniikasta ja laitteista, mutta sen jälkeen käydään läpi erilaisia kuvauspaikkoja ja -kohteita. Useimmat niistä ovat aivan tavallisia kotipihoja ja takametsiä, joten kaikilla on mahdollisuudet käyttää näistä osista saatavia vinkkejä. Mikäli luontokuvaus kiinnostaa, tämä kirja on hyvä hankinta.
- Nykrog, Thomas: Digikuvaajan käsikirja
WSOY, 2005, ISBN: 951-0-30055-1
30 euroa, 239 sivua
Tämä opas on yksi monista, jotka koettavat opettaa kaiken tarvittavan digikameroista ja valokuvaamisesta. Se kuitenkin tekee sen normaalista poikkeavalla tavalla. Yhtä asiaa esitellään yksi aukeama. Kuvia on paljon ja opas on käytännönläheinen.
Esittämistapa on kirjan vahvuus ja heikkous. Yksi aukeamallinen asiaa on sopiva määrä omaksuttavaa ja aihetta kannattaa kokeilla itse heti lukemisen jälkeen. Toisaalta kirja on hiukan rikkonainen, kuvatietosanakirjamainen, eikä tarjoa valmista opiskelutapaa. Kuitenkin suosittelisin kirjaa sekä aloittelijalle perusteokseksi että harrastajalle idealähteeksi.
- Miettinen, Petri: Kuvankäsittely & digitaalikuvaus, kuvankäsittelyn peruskirja
Docendo, 2001, ISBN: 951-846-093-0
Nimensä mukaisesti kyseessä on peruskirja: kolmisensataa sivua läpikäy kaikki mahdolliset osa-alueet kuvankäsittelystä, digikameroista näytöistä, skannereista, tulostimista, kuvan painamisesta ja viidestä kuvankäsittelyohjelmasta. Kuten arvata saattaa kovin syvälle ei mennä missään.
Digitaalikameroista esitellään perusasiat ja hiukan kuvaamistekniikkaa. Kuvankäsittelyä käydään esimerkein läpi, mutta ei mitenkään kattavasti. Kirja on ehkä hyvä lähtökohta kattavan kuvan saamiseen digitaalisesta kuvasta.
- Potka, Pekka: Mainoskuvaus digikameralla
Docendo, 2004, ISBN 951-846-221-6
n. 200 sivua, nelivärinen, 48 euroa
Potkan kirjalla on väärä nimi. Se voisi olla Käyttökuva digikameralla. Kirja nimittäin kertoo varsin laajasti siitä, miten tehdään kuva haluttuun käyttöön. Ja tämä tapahtuu poikkeuksellisen selkeästi, esimerkkejä käyttäen ja olennaiseen pyrkien.
Kirja käy hyvin lyhyesti läpi valokuvauksen perusteet. Eniten kirjasta saa irti, kun perusteet ovat jo hallussa sekä digijärjestelmäkameran toiminnot ovat jo tuttuja. Valaisun, asettelun ja kuvien yhdistelyn keinoja käydään läpi. Kattavasti kaikkea ei voida esittää, mutta lukija saa varmasti uusia ajatuksi ja ideoita. Kirjan päämääränä tuntuu olevan opettaa kuvajalle kuvantuottamisen hallinta – sitä että kuvaaja päättää tuloksesta.
Erittäin suositeltava luettava kuvaajalle, joka haluaa valaisulla ja kuvankäsittelyllä tuottaa haluamanlaisia kuvia. Kirjan avulla ei opi mainoskuvaajaksi, mutta aktiiviselle harrastajalle tai työssään käyttökuvia tekevälle välttämätön hankinta.
- Potka, Pekka: Lightroom valokuvaajille
Docendo, 2007, ISBN 978-951-0-33296-2
n. 200 sivua, nelivärinen, 49 euroa
Lightroom on ohjelmisto, jolla käsitellään ja arkistoidaan suuria määriä digikuvia helposti. Mielestäni Lightroom on tänä päivänä erinomainen valokuvaajan vaihtoehto Photoshopille ja maksaa siitä vain neljänneksen. Potka kertoo kattavasti ohjelman käytöstä.
- Punkari, Pekka: Digifotokoulu
- Punkari, Pekka: Uusi digifotokoulu
Docendo, 2004, ISBN 951-846-232-1
Docendo, 2008, 978-951-0-34049-3
n. 160 sivua, nelivärinen, 34 euroa
Punkarin kirja on tarkoitettu aloittelijan perusteokseksi. Oletuksena on pokkarilla kuvaava tavallinen ihminen. Laadukkaasti tuodaankin esille oikeita keinoja kuvan parantamiseksi: valon huomiointi, sommittelu, kameran eri kuvaustilojen käyttö ja peruskuvankäsittely. Jossakin määrin aloittelijaa voi sekoittaa, että myös numeeriset asetukset: valotusaika ja aukko, tuodaan mukaan varsin varhaisessa vaiheessa.
Uusittu painos vuodelta 2008 on parantunut edellisestä. Asiaa on edelleen paljon mutta ehkä hiukan loogisemmassa järjestyksessä. Kuitenkin kyseessä on havainnollinen teos kuvaustekniikalla kuvan laadun parantamisesta. Ei ehkä nimestään huolimatta koulukirja, mutta hyvä kirja selailtavaksi peruskompatkin omistajalle.
- Rinne Olli : Digijärkkäri - käyttäjän käsikirja
Docendo, 2008, 78-951-0-34163-6,
n. 166 sivua, 39 euroa
Tätä kirjaa on paha kehua, itse kun olen sen tehnyt. Kirjan idea on kuitenkin tutustuttaa järjestelmäkameran teknisiin mahdollisuuksiin ja kertoa miten niitä voi käyttää omassa luovassa kuvauksessa.
Sisältö käy läpi automatiikat lyhyesti ja valotuksen käsisäädöt pitemmin. Optiikka, tarkennus ja salama ovat välineitä jotka ovat myös uusia ensimmäisen järjestelmän käyttäjälle. Näiden antamista mahdollisuuksista päästään kuvan luomisprosesssiin. Kustakin tekniikasta annetaan esimerkkejä ja myös ideoita mitä voisi itse kuvata.
- Story, Derrick : Digikuvaajan niksikirja
Readme.fi, 2005, ISBN 952-559-204-9,
n. 300 sivua, 44 euroa
Tämä opas ei ole valokuvausta opettelevan täydellinen opas. Se antaa neuvoja yksittäisiin tilanteisiin, joiden hallinta ei ole niin itsestään selvää. Kirja käsittelee hyödyllisiä lisävarusteita, kuvaamista ja valaisua, kuvankäsittelyä ja jopa kamerakännykän käyttöä. Lopusta löytyy ideoita viikonloppuprojekteihin.
Opas on hauska ja hyödyllinen lähde uusille ideoille. Sen hankintaa kannattaa harkita kun oma kamera on tullut tutuksi ja alkaa kaivata uusia ideoita ja lisää opastusta.
- Suvanto, Timo – Mäkelä, Sakari : Henkilökuvaus digikameralla.
Docendo, 2004, ISBN 951-846-222-4
n. 200 sivua, nelivärinen, 48 euroa, 2004
Tämä on kirja, jollaista olen odottanut. Kirja puhuu kuvaamisesta, kuvasta ja myös kuvan säädöistä ja muokkaamisesta. Kameratekniikkaa esitellään hyvin vähän, mutta oletuksena on kuitenkin digitaalinen kuva ja kamera.
Kirja aloittaa kuvan luomisesta ja vasta sitten siirrytään kuvaustekniikkaan. Asiat esitellään esimerkkikuvin avulla, jopa ilman mitään leipätekstiosuutta. Lisänä kirjassa on osuus, jossa puhutaan kuvaajan ja kuvattavan oikeuksista ja velvollisuuksista. Toinen mainio lisä on usean suomalaisen huippukuvaajan töiden ja näkemysten esittely. Usea kirjassa esitelty kuvan luomisen idea valkenee, kun sen näkee todella osaavan tekijän tuotoksessa.
Erittäin suositeltava kirja sekä aloittelijalle että jo pitemmälle ehtineelle.
- Viljanen, Jarkko – Karhula, Matti – Miettinen, Petri: Digikuvan peruskirja
Docendo, 2003,ISBN: 951-8461-82-1
- Walker, Michael; Barstow, Neil: Digikuvan värinhallinta & -korjailu
Docendo, 2005, ISBN: 951-846-255-0
190 sivua, 48 euroa
Kirjan kannen otsikkoa pitää lukea oikein. Kyseessä on kirja, joka esittelee digikuvan värienkorjailua – värinhallinta on vain apuväline tässä. Opas siis on pääasiassa Photoshop-kuvankäsittelyä, jossa päätavoitteena on saada kuvan värit näyttämään sellaiselta kuin ne luonnossa ovat tai se, mikä on valokuvaajan näkemys aiheesta.
Kirjan värinhallintaosuus on silti selkeä ja käytännönläheinen johdatus värinhallinan ihmeellisyyksiin. Asiat on perusteltu, eikä niissä sotkeennuta lyhenneviidakkoon.
Kuvien värikorjausta on esitelty pääasiassa esimerkein. Korjaukset tehdään vaihe vaiheelta ja korjausten taustalla olleet syyt kerrotaan. Kuvia on paljon, joskus vain painotekniikka ei ole aivan saanut esille tehtyä korjausta.
Tämä kirja on aktiiviselle harrastajalle tai työssään valokuvan käsittelytaitoja tarvitsevalle eriomainen opas tarkkaan värien korjailuun.
Kustantajan esittely