Kuinka paljon muistia tarvitsen kameraani?

Päivitetty 2.12.2008

Kameran muistintarve

Avainsanat:

Fine
kuvan kokoasetukset
muistintarve
Superfine

Muita kysymyksiä:

Kuvat muistiin
Kuvien pakkaaminen
Pikseleiden riittävyys

Ylläpito:

Kuvien varastoimiseen vaadittavaan tilaan vaikuttaa tallennusmuoto ja koko. Digitaalikameroissa voi yleensä valita kuinka suuria kuvia tallennetaan. Voi esimerkiksi valita käytetäänkö 4000x3000, 2800x2100 tai 1024x768 kokoa. Nämä vievät luonnollisestikin eri määrän muistia.

Kuvien kokoon vaikuttaa myös käytettävä pakkaus. Yleisimmin käytettyä JPEG-pakkausta voidaan säätää käyttämään enemmän tai vähemmän muistia (nimetty yleensä Fine, Superfine, Normal tms). Enemmän pakattu kuva vie vähemmän muistia, mutta kuvanlaatu hiukan heikkenee. Joissakin kameroissa on myös mahdollista tallentaa kuva häviöttömänä, jolloin se yleensä vie eniten tilaa muistissa.

Kallista kameraansa käyttää periaatteessa parhaiten hyväkseen kun käyttää suurinta kameran mahdollistamaa kuvankokoa ja vähäisintä pakkausta. Muistitilan hinta on selkeästi vain pieni osa kameran hintaa.

Arvioi muistitarpeesi

Muistin tarvetta voi arvioida suunnilleen seuraavasti:

Kertomalla kaksi edellistä lukua keskenään saat arvion tarvitsemastasi muistista. Tämän ei tarvitse olla yhdellä muistikortilla, koska kortteja voi vaihtaa. Lisäkortteja voi ostaa myöhemminkin, jos niille tuntuu tulevan tarvetta.

Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voi tarvittaessa laskea, että vähäisimmällä pakkauksella talletettu JPEG-kuva vie tavuina puolet pikselimäärästään. Siis 8 megapikselin kuva tarvitsee 4 megatavua tilaa. 1 gigatavun kortille tälläisiä mahtuu 250 kappaletta.

Tarvearvioita kannattaa ehkä hiukan pyöristää ylöspäin, sillä 'nälkä kasvaa syödessä'. Vaikka kortilta voi poistaakin kuviaa kamerassa, niin sen varaan on huono laskea, sillä joskus on vaikea arvioida kuvan onnistumista, ennen kuin sen näkee isolla ruudulla. Yllättävän monet digikuvauksen aloittaneet ovat hämmästyneet kuinka innokkaasti kuvia tulee otettua kun filmikustannuksia ei ole.