Tarvitsenko digikameraa?

Kamera tallettaa näkymän - ihmisen, maiseman, rakennuksen, esineen tai melkein mitä tahansa, mitä ihminenkin näkee. Kamera myös pysäyttää tilanteen. Puhutaankin ns. still-kameroista verrattuna elokuva- tai videokameroihin, jotka tallettavat tapahtumat ja liikkeen.

Kameralla voi olla erilaisia käyttötarpeita. Haluan ehkä tallettaa perheeni tai tuttavieni kasvua ja elämäntilanteita. Haluan pitää itselläni muistoja matkoista tai tapahtumista. Haluan tallettaa kuvan 'keräilemistäni' asioista: esineistä, rakennuksista, luontokappaleista tms. Tai voi olla vain, että haluan tallettaa luomani kuvan - valitsemalla tarkkaan näkymän tai jopa järjestämällä kuvan keinotekoisesti.

Omat tarpeet ratkaisevat ensinnäkin haluanko kameran, ja jos haluan, niin minkälaisen. Jos kuvan tallettamistarvetta ei ole tai jos sen tarpeen näkee vähäisenä, niin ei tarvitse kameraakaan.

Tarpeet

Kameran tyypin valitsemiseen vaikuttavat omien tarpeiden aiheuttamat tekijät:

Kuvausmäärä

Jos kuvaan vain silloin tällöin, niin kameraan ei kannata sijoittaa kovin paljon rahaa ja sen tulisi olla helppokäyttöinen.

Suurien kuvamäärien ottoon voi jo panostaa parempaakin kameraan ja sen käyttöä kannattaa opetella. Tässä kohtaa kannattaa myös miettiä kuinka paljon pitää kuvata ja kuinka paljon näistä otetuista kuvista menee jatkokäyttöön. Esimerkiksi, jos haluan ottaa paljon kuvia jostain tapahtumasta ja sitten valita niistä vain muutaman esille.

Kuljetettavuus

Kameran koko ja paino vaikuttaa siihen, kuinka paljon sitä viitsii kantaa mukana. Usein rajana on halutaanko kamera pitää taskussa vai laukussa.

Kuvan laatu

Tarvitsenko täydellistä värintoistoa tai isoja suurennoksia kuvista? Ovatko kohteeni hyvin nopeita? Riittääkö normaali kymppikuvalaatu?

Kuvausetäisyys

Haluanko kuvata hyvin etäällä olevia kohteita? Haluanko kuvata läheltä isoja asioita (yleensä rakennuksia)? Haluanko kuvata hyvin läheltä (senttimetrejä) hyvin pieniä asioita (hyönteisiä, kolikoita)?

Lisävalon tarve

Haluanko kuvata hämärässä laadukkaita kuvia?

Aikaisempi kokemus

Olenko kuvannut jo filmi- tai digikameralla? Mitkä ovat olleet kokemukseni tästä?

Kameroiden päätyypit

Kameroita on joitakin päätyyppejä, jotka jo osittain antavat erilaisia vastauksia edellisiin kysymyksiin. Erilaisia välimuotojakin on, mutta niissä sitten yhdistellään ominaisuuksia näistä päätyypeistä.

Näppäilykamera, pokkari

Edullinen, pieni ja helppo kamera. Ei kovinkaan paljon mitään säätöjä vaan tavoitteena on kohdistaa ja ottaa kuva. Mukana on ehkä pieni salamavalo.

Nämä ovat helposti kuljetettavissa ja kuvan laatu ja koko on yleensä riittävä normaaleihin albumissa selailtaviin kuviin. Linssit eivät ole vaihdettavissa, joten pitkää teleä ei saa yleensä. Jonkinlainen zoom yleensä löytyy, jotta näkymän kokoa voi joissain rajoissa vaihdella. Ulkoista salamavaloa ei saa ja omalla salamalla saa näkymää valaistua 2-4 metrin päähän.

Kiinteäobjektiivinen harrastelijakamera, kompakti

Yleensä vähän isompia. Valotusta pääsee jo säätämään käsinkin, mutta automatiikatkin toimivat. Ulkoisen salaman saa, mutta optiikkaa ei voi vaihtaa. Kuljetus vaatii jo yleensä kotelon tai laukun. Kuva on mahdollista tulostaa isompana ja kamerassa voi olla jo yllättävän pitkä tele. Kaikkien toimintojen käyttö vaatii opettelua.

Järjestelmäkamera

'Perinteisiä kameroita'. Runkoja johon voi vaihtaa eri optiikkoja. Hyvät automatiikat, mutta laajat mahdollisuudet vaikuttaa käsin kuvausasetuksiin. Voidaan käyttää erikoisolosuhteissa, kuten lähikuvaukseen, pitkillä teleillä, hämärässä, erilaisia filmejä yms. Rungot ovat halpenemassa, mutta hyvä optiikka maksaa.

Järjestelmien perinteinen ongelma on ollut niiden koko. Runko ja optiikat ovat vaatineet erillisen laukun kuljetusta varten. Uudet pienemmät peilittömät runkot ovat helpottaneet tilannetta, mutta nekin ovat toistaiseksi vain juuri ja juuri takin taskuun sopivia.

Video

Useissa digitaalisissa videokameroissa on mahdollisuus ottaa digitaalisia pysäytyskuvia. Kuvan laatu ei välttämättä ole täydellinen, mutta usein riittävä. Kannattaa harkita, jos päätarve on saada liikkuvaa kuvaa. Digikameroissakin on usein mahdollisuus ottaa videopätkiä, mutta näiden laatu ei ole varsinaisen videokameran luokkaa. Mahdollisuudet vaikuttaa kuvaamiseen ovat minimaaliset.

Järjestelmäkameroihin on tullut myös videokuvausmahdollsuus. Näissä kuvanlaatu on jopa parempaa kun ammattivideokameroissa ja runkoja on alettu käyttää myös ammattikuvauksessa. Toistaiseksi ongelmana on ollut tarkennusautomatiikka. Useimmissa järjestelmissä videon automaattitarkennus on hidasta tai jopa tehtävä käsin. Niinpä helpoksi taskuvideoksi näistä kameroista ei ole.

Hankinko filmi- vai digikameran?

Filmikameroiden etuna on vakiintunut tekniikka. Jos olet jollain kameralla kuvannut, niin helposti opit uudenkin filmikameran käytön. Kamerat ovat myös kehittyneet muutenkin helpoiksi käyttää, kestäviksi ja myyntimäärien takia ne ovat edullisia. Laadukkaalla kameralla ja filmillä otetusta kuvasta saadaan yleensä myös laadukas kuva ja tarvittaessa isokin suurennus. Herkällä filmillä kuvat onnistuvat hämärässäkin. Ja kuvien kehitystä on vielä saatavissa kaikkialla.

Jos olet kuvannut filmille järjestelmäkameralla, niin digipokkari on todennäköisesti pettymys. Pettymys tulee pääasiassa kameran käyttöliittymän erilaisuudesta, laukaisuviiveestä ja ongelmista tarkennuksessa. Tilanne on hiljalleen parantunut, mutta edelleen kannattaa kiinnittää huomiota kompaktikameran ominaisuuksiin.

Digijärjestelmäkamerat taas ovat kalliinpia kuin filmirungot, tosin hinnat ovat tulleet alaspäin. Optiikka maksaa niin kuin ennenkin, eli jolleivät objektiivisi sovi digirunkoon, niin kalliiksi tulee. Jollet tarvitse erityisesti jotain digikameran ominaisuutta, niin voi kannattaa pysyä filmissä vieläkin. Jos kyse on pelkän rungon vaihtamisesta, niin sitten kyllä.

On myös alkanut esiintyä ensimmäisiä ongelmia, ettei kaikkea filmivarusteita ole enää saatavissa. Varsinkin mustavalkoisen tai dian kuvaajille markkinat ovat jo rajatut. Filmijärjestelmiä ei käytännössä enää valmisteta, eikä filmipokkareitakaan kovin paljoa. Käytetyt laitteet ovat vielä hyvä vaihtoehto ja hyviä runkoja saa pilkkahintaan

Itse kuvaaminen digijärjestelmällä ei kovin paljon eroa filmijärjestelmästä. Opeteltavaa sen sijaan riittää kuvan jälkikäsittelyssä. Jos olet viihtynyt pimiössä, niin kuvankäsittelyohjelma voi alkujärkytyksen jälkeen tarjota yllättävän paljon samanlaisia tuntemuksia kun kuvaa pääsee säätämään haluamallaan tavalla - ja nyt myös värikuvaa.

Jos taas olet kuvaillut filmipokkarille, niin digipokkari ei ole kovin erilainen. Erona on lähinnä se, että et ole sidottu enää filmin kokoon (24 tai 36 kuvaa). Voit kuvailla tarpeesi mukaan ja valita mitkä kuvat tulostutat valokuvausliikkessä. Muistikorttia ei tarvitse kuvata täyteen.

Aktiivisemmalle valokuvausharrastelijalle digikameran ehkä suurin etu on, että kuvan näkee heti kuvanoton jälkeen, joko kameran näytöllä tai viimeistään tietokoneen ruudulla. Jotenkin epäonnistunut kuva voidaan ottaa uudestaan tai eri kulmasta. Jos kuvaa käytetään osana digitaalista kuvankäyttöä (siirretään sähköisenä, taitetaan lehteen tai esitetään verkossa yms), niin kuva on myös hyvin nopeasti saatavissa käyttöön.

Digitaalikamera on vielä kalliimpi kuin vastaavanlainen filmikamera. Jos haluaa kuvata paljon, mutta tulostaa kuvista vain osan, niin digikameran käyttö tulee edulliseksi. Kuvista voi valita vain parhaat ja tulostaa paperikuviksi vain ne.

Kuvien säilytys ja tulostus

Digitaalikuvan vähemmän nähty etu on kuvien säilytyksen helppous. Digikuvia menee useampi sata yhdelle CD-ROM -levylle ja niistä voi tehdä muuttumattomia kopioita. Samassa prosessissa voi levylle myös kirjoitella kuvista kommentit, jotta myöhemminkin muistaisi mistä kuvissa oli kysymys. Tietokoneharrastajan satojen gigatavun kovalevyllekin kuvia mahtuu helposti kymmeniätuhansia. Kuitenkin toistaiseksi tämä etu on käytettävissä vain, jos kotona on tietokone ja sen käyttöön on tottumusta. Kotitalouksien helpot arkistointijärjestelmät odottavat vielä tuloaan.

Kuvien säilytykseen kannattaisi kuitenkin panostaa. Teetä valokuvausliikkeessä kuvistasi romppu tai polta se itse koneellasi, mielummin samantien kaksi kopiota. Jos kuvia tulee paljon, niin tällä hetkellä ulkoiset kovalevyt ovat hyvä vaihtoehto. Säilytä kuvat vaikka koneesi kovalevyllä ja tee niistä säännöllisesti kopio ulkoiselle levylle. Pidä levy hyllyssä ja käytä sitä vain kopiointiin. Myös hyvin säilytetty paperivedos on kuvan varmistus.

Digikuvan jälkikäsittely eroaa selkeästi filmin käsittelystä. Vaihtoehtoja on kaksi: joko kuvat tulostetaan suoraan muistikortilta paperille tai sitten kuvat voi siirtää tietokoneelleen.

Perusnäppäilijälle on valokuvausliikkeisiin tullut tulostuspalveluja, kameran tai kortin voi liittää suoraan omaan kirjoittimeen, eikä tietokonetta enää välttämättä tarvita. Joko kameran näytöllä tai liikkeen monitorilla valitaan tulostettavat kuvat ja muistikortti annetaan sitten hetkeksi tiskin yli. Kuvat ovat samanlaisia kuin filmistä tehdyt paperikuvat. Yli- ja alivalotustakin sekä värivirheitä on alettu tulostuksessa korjailla.

Harrastelijalle tietokoneen käyttö vastaa omaa kuvan kehittämistä. Kuvia voi valita ja rajata. Valotuksen tai värien korjailu on mahdollista. Alkuperäisen säilyttämällä voi kuvasta tehdä uusia ja uusia kopioita. Eikä tarvitse läträtä kemikaaleja pimeässä. Paperille tulostamisen voi tehdä omalla kirjoittimella tai vaikkapa verkkopalvelun avulla. Kuitenkin jotta digikameran kuvat saisi itse korjailtua, vaaditaan hiukan tehokkaampaa tietokonetta ja kuvankäsittelyn osaamista tai opettelua.

Mikä vaikuttaa digin valintaan?

Hinta (kevät-2011 tilanne)

60-120 euroa: näppäilykamerat
8-12 megapikseliä, 3x-5x optinen zoom
Pieni koko
Kuvan laatu vaihtelee
Ei valotusajan tai -aukon käsisäätöä
Ei ulkoisen salaman kiinnitysmahdollisuutta

14-300 euroa: pokkareita
8-14 megapikseliä, 3x-10x optinen zoom
Hyvinkin pieniä tai jo tukevampiakin
Kuvan laatu alkaa olla järkevä
Valotus säädettävissä käsinkin
Salamaliitäntä harvinainen

200-600 euroa: vakava harrastelija- tai hyötykäyttö
8-14 megapikseliä, 3x tai isompi optinen zoom
Yleensä jo kameran muotoisia
Optiikkaan on kiinnitetty huomiota
Kuvan laatu digitaaliseksi hyvä
Täydet käsisäätömahdollisuudet
Ei vaihdettavia optiikoita, mutta mahdollisuuksia jatkeisiin ja suodattimiin
Ulkoisen salaman liitäntämahdollisuus

400 euroa ja enemmän (digijärjestelmäkamerat)
6-24 megapikseliä
Kamerarunko ja vaihdettavat optiikat
Kuvanlaatu kelpaa jo vaativaampaankin julkaisuun.
Hämäräkuvaus onnistuu ilman kohinaa
Laukaisuviive minimoitu
Käytetään kuin filmijärjestelmäkameroita
Optiikat pitää ostaa erikseen

Kuvanlaatu

Kuvanlaatua voi jonkin verran arvioida esitetiedoillakin. Pikseleiden määrällä voi arvioida sitä kuinka suuren valokuvalaatuisen paperikuvan voi tulostaa. 2 megapikselillä saa n. 13x10 cm kuvan, 4 megalla n. 20x15 cm kuvan, 6 megalla n. 30x20 cm kuvan. Nämä ovat parhaimman laadun kuvia, ihan kohtuullisia kuvia seinälle saa vielä mittojen kaksinkertaistuessa.

Kameroiden pikselimäärä on kasvanut melkoisesti. On suorastaan vaikea löytää kameraa jossa olisi alle 8 megapikseliä. Tällä hetkellä suuresta pikselimäärästä on haittaa. Kuvatiedostot vievät enemmän tilaa, pokkarin pienessä kennossa yli 8 megapikseliä alkaa vain huonontaa kuvanlaatua. On aika turha tuijottaa tätä lukua, vaikka se onkin niin helppo "myyntivaltti".

Toinen merkittävä asia on linssin maksimi valovoima. Se antaa kuvaa siitä miten vähässä valossa kameralla voi vielä kuvalta. Valovoima ilmaistaan ns. f-lukuina tyyliin f:2.0 tai f/2.8 tms. Mitä pienempiä f-lukuja linssille annetaan, sitä parempi. Nykyään parhaat harrastelijaluokan kamerat ovat f:1.8 - 2.8 välillä. On huomattava myös, että jos kamerassa on zoom-linssi, niin sille useimmiten ilmoitetaan valovoima sekä lähi- että telepäässä.

Kuitenkin kameran kuvanlaatu voi vielä vaihdella huomattavasti mm. siksi, että digikameran sisäinen ohjelmisto käsittelee kuvaa paljon. Toinen tekijä on kameran käyttämä kenno ja sen koko. Vain kameroilla otettuja kuvia vertaamalla näkee näitä eroja. Lehtien ja verkon kameravertailuista saa usein hyvää tietoa.

Helppokäyttöisyys

Digikamerat ovat olleen hiukan nörttien suunnittelemia tähän asti. Nappuloita on ollut paljonlaisesti ja silti osa toiminnoista on pitänyt valita vielä kameran näytöllä valikoista. Tässäkin tilanne on paranemassa ja uusimmat kamerat alkavat muistuttaa perinteisiä kameroita. Kuitenkin kameran valintatilanteessa olisi katsottava mitä erilaiset vertailut asiasta sanovat. Olisi hyvä, jos pääsisi kokeilemaan kameraa käsissään ja kuvaamaan sillä jokusen otoksen.

Jos haluaa kameraan ominaisuuksia, niin erilaiset kameran säätimet myös lisääntyvät. Näiden opetteluun kannattaa varata aikaa. Onneksi opettelukuvauksessa ei digikameralla ole filmikuluja ja tuloksenkin näkee nopeasti.

Kameran koko

Digikameroita löytyy savukeaskin kokoisista aina järjestelmäkameran kokoisiin möhkäleisiin. Omat tarpeet ratkaisevat koon. Kokeillessaan pienimpiä kameroita kannattaa varmistaa, että niistä saa otteen ja että kameran ohjaimia voi käyttää kuvaustilanteessakin.

Halutut polttovälit

Polttoväli kertoo tavallaan kameran 'suurennuksen'. Pienet luvut (esim. 28 mm, ns. laajakulma) tarkoittavat sitä, että kuvaan tulee asioita laajalta alueelta ja esimerkiksi sisätiloissa voidaan kuvata helpommin, vaikka etäisyyttä kohteeseen ei saadakaan. Suuret luvut (100-300 mm, tele) tarkoittavat, että kaukanakin olevia kohteita voidaan kuvata suurempina.

Digikameroissa on usein zoom, eli polttoväliä voidaan portaatta muuttaa laajakulmasta teleen. Usein on kerrottu vain tämän muutoksen suuruus: esim 5x -zoom, joka voi tarkoittaa siis joko 28-140mm tai esim 40-200mm.

Kiinteäobjektiivisissa digikameroissa yleensä ongelmana on laajakulmalla kuvaaminen. Onneksi 28 mm laajakulma on yleistynyt entistä 35 mm minimiä löytää enää edullisimmista malleista. Muutaman millimetrin ero voi olla hyvinkin näkyvä. Pitkiä kauas näkeviä optiikkoja sensijaan löytyy. Useita kameroita löytyy, joissa on esimerkiksi 28-360 mm zoomobjektiivi.

Kameroiden kennot ovat eri kokoisia ja vaativat linsseiltä erilaiset todelliset polttovälit. Kannattaa vertailla kameroiden kuvakulmaa niin sanotun kinoverrannollisen polttovälin avulla, joita tässäkin on käytetty. Se ilmoitetaan useimmille pokkareille ja järjestelmissä joudut joka tapauksessa perehtymään asiaan lisää.

Muuta

Lisäksi on monia pikkuasioita, joista on etua digikamerassa. Seuraavassa joitakin:

Kellot ja pillit

Valmistajat ovat tuoneet paljon mainosvaltteja, ominaisuuksia joista puhutaan paljon, mutta usein käytetään vähemmän:

Digikameran muistit ja akut

Digikamera tallettaa kuvansa sähköiseen muistiin. Muistina käytetään ns. flash-muistia, joka tallettaa kuvat, vaikka sähköt katkaistaisiinkin. Muistikortteja on useita erilaista, tyyppinimiltään CompactFlash, MemoryStick, xD tai Secure Digital. Käytännössä näillä ei ole suuria eroja, lähinnä pitää tietää, mitä tyyppiä kamera käyttää.

Muistin määrää mitataan mega- ja gigatavuissa (MB, GB). Muistikortteja löytyy 1 ja 32 gigatavun väliltä. Muistin määrä ratkaisee, kuinka paljon voit ottaa kuvia, ennenkuin kortti täytyy purkaa tietokoneelle. Muistikortteja voi käyttää uudestaan ja uudestaan, joten loppujen lopuksi niiden hinta ei ole kovin merkitsevä.

Digikamerat ottavat erikokoisia kuvia, ja ne kykenevät pakkaamaan niitä erikokoisina. Pakkaamisessa käytetään useimmiten ns. JPEG-pakkausta, joka jonkin verran heikentää kuvan laatua. Suosittelisin, että kameralla kannattaisi ottaa aina pikselimäärältään suurimpia kuvia mahdollisimman vähällä pakkauksella. Tällöin käytetään suhteellisesti kalliin kameran ominaisuuksia parhaiten. Isohkoon muistikorttiin sijoittaminen on paljon edullisempaa.

Heittoarviona voisi pitää, että hyvälaatuinen kuva vie maksimissaan megatavuissa puolet kameran megapikselimäärästä (esim. 8 megapikselin kamera tuottaa 4 megatavun JPEG-pakattuja kuvia). Tällöin voisi arvioida esimerkiksi, että 1 gigatavun kortille mahtuu vähintään 200-300 kuvaa 8 megapikselin kameralla. Tästä arviosta voi miettiä omiin tarpeisiinsa sopivaa muistikortin kokoa.

Jos haluat kuvata videota kamerallasi, muistikorttia kuluu paljon. 8 megatavun kortti ei maksa enää paljon. Varmistu että kortin nopeus riittää. Yleensä valmistajalta löytyy suositus kortin nopeudeksi, esimerkiksi SD Class-6 tai jotain vastaavaa.

Digikamera kuluttaa sähköä huomattavan paljon ja siksi digikameran virtalähde on aika keskeinen asia. Aiemmin kamerasta saattoi loppua akut 30-40 kuvan jälkeen. Nykyään kameroilla saa 200-600 kuvaa yksillä akuilla. Kannattaa pyrkiä selvittämään miten aikomassasi kamerassa akut riittävät ja hankkia vara-akkuja tarpeidesi mukaan.

Kameroissa käytetään joko kameralle tehtyä erikoisakkua tai tavallisia sormipariston AA-kokoisia akkuja. AA-akut ovat edullisia ja hätätilanteessa ne voi korvata alkaliparistoilla. AA-akkujen kannattaa olla ns. NiMH-tyyppisiä. Näissä yleensä riittää varausta 1600-2500 mAh. Jos akkuja kuluu, niin niitä tulisi voida ladata ulkoisella laturilla, jotta kameralla voisi kuvata sillä aikaa kun toinen akku latautuu.

Erikoisakut ovat nykyään Li-Ion -tyyppisiä. Niissä on painoonsa nähden paljon varausta ja niitä voi ladata vapaammin kuin NiMH-akkuja. Toisaalta vara-akut ovat kalliimpia ja sopivat yleensä vain tiettyyn kameramerkkiin.

Mitä kaikkia nappuloita tarvitsen kuvatessani?

Digikamerassa voi olla kohtuullisen paljon eri ohjaimia ja nappuloita. Niiden käyttöä on hyvä opetella vaikkapa kameran käyttöohjekirjan kanssa. Joitakin asioita on hyvä korostaa, koska ne poikkeavat filmikameroista tai ovat muuten merkittäviä:

Virtakytkin

Digikameran käynnistyminen vie hetken, jopa 5 sekuntia. Se saattaa kääntää linssit esiin ja käynnistää oman ohjelmistonsa. Jos odotat jotain kuvattavaa, niin pidä kamera päällä. Sähköä säästääksesi voit ehkä sammuttaa LCD-näytön erikseen. Useissa kameroissa on myös automaattinen sammutus, jos kameraa ei käytä.

Zoom

Tyypillisesti digipokkareissa zoom toimii jotain vipua käyttäen, ei linssin ympäriltä pyörittämällä. Harjoittele zoomin käyttöä, niin saat rajattua kuvaa mieleiseksesi. Digipokkarissa voi olla myös ns. digitaalinen zoom. Tämä itseasiassa vain rajaa kuvan pikseleitä, eikä varsinaisesti suurenna. Jos mahdollista, niin se kannattaa kytkeä pois päältä ja tehdä tarvittaessa vastaava toimenpide vasta kuvaa käsiteltäessä.

Laukaisin

Suurimmat ongelmat digipokkarin käytön aloituksessa tuntuvat liittyvän ns. laukaisuviiveeseen. Digipokkareiden automaattinen etäisyydenmittaus on varsin hidasta. Kun painaa laukaisimen pohjaan kestää jopa sekunnin ennenkuin varsinainen kuvan otto tapahtuu, varsinkin hämärässä.

Asiaa voi helpottaa käyttämällä ominaisuutta, joka lienee kaikissa digipokkareissa nykyään. Kameralla voi mitata kuvausta varten etäisyyden ja valotukset valmiiksi painamalla laukaisimen puoleenväliin, pitämällä siinä, ja painamalla loppuun, kun kuvattava on halutussa paikassa ja asennossa. Tällöin lopullinen viive on hyvin pieni. Tätäkin toimintoa kannattaa harjoitella. On huomattava, että kun kamera on mitannut etäisyyden, jos tähtäyksen siirtääkin laukaisinta alhaalla pitäen paljon kauemmaksi tai lähemmäksi, niin kuvasta tulee epäterävä.

Kuvanoton jälkeen kamera tallettaa kuvaa jonkin aikaa muistiin ja tänä aikana ei voi ottaa uutta kuvaa. Erillinen sarjakuvaustila voi mahdollistaa usean peräkkäisen kuvan oton nopeasti.

LCD-näyttö

Digipokkareissa voi yleensä käyttää tähtäämiseen joko optista etsintä tai LCD-näyttöä. Optinen etsin kuvaa useimmiten linssin päältä, kun taas LCD-näyttö kuvaa linssin läpi. Hyvin lähelle kuvattaessa (alle metri) näissä kuvissa on eroa, ja tällöin tulisikin käyttää LCD-näytön kuvaa.

LCD-näytön yksi ongelma on se, että se näkyy huonosti kirkkaassa auringonvalossa. Näyttöä voi varjostaa tai käyttää optista etsintä.

LCD-näyttöä käytettäessä on vaarana kameran tärähtäminen. On tukevampaa laittaa kamera otsaansa vasten ja käyttää optista etsintä. Jos LCD-näyttöä voi kääntää (tai koko kameran runkoa taittaa, kuten Nikonin kameroissa) voi helposti kuvata myös päänsä päältä tai alaslaskettujen käsien varassa. Kameraa voi tukea tärähtämisen estämiseksi myös vaikka pöytään tms. ja tähdätä LCD-näytön avulla.

LCD-näytön saa yleensä myös pois päältä. Tätä kannattaakin käyttää, jos haluaa säästää akkujaan, sillä LCD-näyttö syö suuren osan kameran virrankulutuksesta.

Salama

Jos kamerassa on oma pieni salama, niin sen teho ei ole kovin suuri. Yleensä tälläistä salamaa voi käyttää hämärässä valaisemaan 2-4 metrin päähän. Lisäksi tälläinen suora salama yleensä valaisee kasvot tai muut vaaleat pinnat ja tausta tai tummat osat jäävät pimeiksi.

Salama onkin useimmiten käytännöllisempi ns. täytesalamana, tilanteessa jossa esimerkiksi ihmisten kasvot ovat varjoisina muuten kirkkaassa ympäristössä. Salama valaisee kasvot ja kuvasta tulee tasapainoinen. Salaman saa useimmiten pois päältä tai pakotettua päälle. Salaman käyttöä kannattaa harjoitella.

Eri kuvaustilat

Pokkareissakin on usein valittavissa erilaisia kuvaustiloja. Asetuksia saattaa olla esimerkiksi lähi-, maisema- tai hämäräkuvaukseen. Näiden kokeilu ei maksa mitään.

Kuvien selaus

Kameran näytöllä voi yleensä selata otettuja kuvia. Yleensä kamera asetetaan selaustilaan ja joillakin 'nuolinäppäimillä' selataan kuvia eteen- ja taaksepäin. Kun kamera palautetaan kuvaustilaan, otetaan kuvia taas edellisten jatkoksi.

Joissakin kameroissa otettua kuvaa näytetään heti kuvanoton jälkeen jonkun aikaa. Mahdollisesti kuvan voi pitää ruudulla pitempäänkin jonkin näppäimen painalluksella.

Valikoiden käyttö

Ne toiminnot, joille ei ole erikseen säädintä, on yleensä piilotettu kameran valikoihin, joita voi selata ja käyttää kameran LCD-näytöllä. Näissä voi olla hyvin monenlaisia asetuksia, mutta ne on opeteltava kameran käyttöohjekirjan kanssa.

Ehkäpä yleisin valikoista löytyvä toiminto on muistikortin tyhjennys. Kun kuvat on siirretty tietokoneeseen (ja mielellään vielä paremminkin talteen), niin kuvat voi poistaa kortilta. On suositeltavaa, että tämä tehdään aina kameran toiminnolla eikä tietokoneesta kortinlukijalla tai PCMCIA-sovittimella.

Miten saan kuvat kamerasta?

Aloitetaan kahdella helpolla tavalla. Kuvat voi antaa muistikortilla suoraan valokuvausliikkeeseen. Jos kuvat annetaan tulostettavaksi näin, niin tällöin ei aina pääse valitsemaan mitä kuvia haluaisi. Uusimmissa kameroissa tulostettavat kuvat voi valita kameran näytöllä. Ja valokuvausliikkeisiin on tullut eräänlaisia päätteitä, joilla tulostettavat kuvat voi valita.

On olemassa myös kirjoittimia, joihin laitetaan suoraan muistikortti ja tulostetaan siltä. Kirjoittimessa voi olla myös pieni näyttö, jolta tulostettavat kuvat valitaan.

Useimmiten kuitenkin kameran kuvat siirretään omaan tietokoneeseen selattavaksi. Kuvat voi siirtää useilla eri tavoilla:

Kaapeli kamerasta tietokoneeseen

Yleensä nykyään käytetään ns. USB-liitäntää. Tällöin kuvat joko siirretään erillisellä ohjelmalla tietokoneessa jonnekin tietokoneen levylle tai kamera näkyy ikäänkuin tietokoneen ulkoisena levynä, josta kuvat voidaan kopioida koneen levylle. Kaapeliliitännän käyttö voi vaatia ajuriohjelmien asennusta tietokoneeseen. Ajurit ovat yleensä kameramerkkikohtaisia.

Kortinlukija

Kaikille muistikorttityypeille on olemassa erillisiä lukuasemia. Näissä kortti otetaan kamerasta ulos ja tökätään asemaan. Asema näkyy tietokoneessa erillisenä levynä, josta kuvat voidaan kopioida. Kortinlukijat ovat varsin edullisia. Kortinlukijoiden etuna on yleensä helpompi ajurien asennus ja samaa lukijaa voi käyttää useampi kamera. Kortinlukija voi olla myös valmiina tietokoneessasi.

Kun kuvat on saatu tietokoneen levylle, niin niitä yleensä selataan ja mahdollisesti käsitellään jollain kuvaohjelmalla. Erilaisia ohjelmia on melkoisesti. Yksinkertaisimmillaan ohjelmalla voi selata hakemistoissa olevia kuvia pieninä ns. thumbnail -kuvina (peukalonkynsikuvina) ja halutessaan klikkaamalla kuvaa saada sen ruudun kokoisena näytölle.

Ohjelmalla voi kuvan kääntää (pystykuva / vaakakuva), mahdollisesti tehdä joitakin automaattisia valotus- ja värikorjauksia, rajata kuvaa (ottaa vain jonkun nelikulmaisen osan kuvasta), pienentää kuvaa esim. www- käyttöön, tulostaa kuvan tulostimelle tai tallettaa levylle muutoksien jälkeen. Mm. ohjelmat Picasa, ACDSee tai IrfanView ovat tälläisiä edullisia yleisohjelmia.

Vakavampaan kuvankäsittelyyn, jossa kuvan ulkoasua säädetään enemmän, on paljon ohjelmia. Yleensä kameran mukana tulee joku tälläiseen käyttöön tarkoitettu ohjelma esim Ulead PhotoImpact tai Adobe Elements. Muita vastaavanlaisia ohjelmia ovat Adobe Photoshop tai PaintShop Pro. Näiden ohjelmien käytön opetteluun joutuu panostamaan aikaansa, jotta niillä alkaa saada tuloksia.

Hyvin järkevää on pitää kameralla otettu alkuperäinen kuva tallessa ja tallettaa muokattu kuva aina eri tiedostoon. Tällöin kuvan käsittelyn voi aina aloittaa parhaasta mahdollisesta versiosta.

Jos kuvia haluaa tulostaa itse, tarvitaan väritulostin. Yleisimpiä ovat mustesuihkutulostimet, mutta myös sublimaatio- tai värilasertulostimia käytetään. Mustesuihkutulostimet tekevät hyvää jälkeä, jos tulostuspaperi on tarkoitettu valokuvatulostukseen. Mustesuihkukirjoittimet ovat myös hyvin edullisia, mutta musteen ja paperin hinta voi nostaa kuvan hinnan yllättävän kalliiksi.

Toinen tapa tehdä laadukkaita paperikuvia on käyttää verkossa ja liikkeissä olevia tulostuspalveluja. Ifi, Eiri ja monet muut tarjoavat palvelua, jossa kuvat siirretään verkon yli heille ja tulosteet lähetetään postilla asiakkaalle. Kuvat tehdään valokuvapaperille ja ne vastaavat filmikuvia. Nykyään myös lähes kaikki valokuvausliikkeet voivat tehdä rompulla tai muistikortilla tuoduista digikuvista tulosteet.

Jos digikuvia ottaa paljon, tietokoneesi kovalevy alkaa täyttyä varsin äkkiä. Varsinkin, jos viisaasti säilyttää kaikki alkuperäiset kuvat (hämmästyttävästi vähän epäonnistuneemmillekin tulee joskus käyttöä). Lisäksi olisi viisasta varautua tilanteeseen, jossa kovalevyyn tulee vika. Perhealbumin katoaminen ei tunnu hyvältä. Kuvat olisi syytä kopioida jollekin pysyvämmälle muistivälineelle.

Yksi vaihtoehto ovat CD-ROM- tai DVD-levyt. Nämäkään eivät ole luotettavimpia mahdollisia, mutta niillä on kuitenkin useiden vuosien kestoaika. Esimerkiksi: järkevää olisi ottaa heti kaksi kopioita, joita säilyttää eri paikoissa ja kopioi niitä uudestaan 3-5 vuoden välein. Kopioinnista ei ole haittaa kuvalle koska digitaalisena se toistuu samanlaisena. Talletusta voi tietysti itse harkita tarpeidensa mukaan.

Toinen nykyisillä kuvamäärillä hiukan helpompi tapa on käyttää ulkoisia kovalevyjä. Pitää esimerkiksi yhden kuvatiedostn tietokoneen kovalevyllä ja tekee siitä kopion ulkoiselle kovalevylle. Tämä levy olisi syytä säilyttää muuten irto tietokoneesta ja jopa fyysisesti hiukan kauempana.

Sanastoa

JPEG: kuvien pakkausmenetelmä. Digitaalinen kuva vie pakkaamattomana kohtuullisen paljon muistia, mutta sen informaatio voidaan pakata, tiivistää pienempään muistitilaan. JPEG-pakkaus poistaa periaatteessa kuvasta sellaisia osia, joita ihmissilmä ei erottaisi. Pieni pakkaus puristaa kuvatiedoston esimerkiksi kuudesosaan alkuperäisestä ja eroa ei huomaa, mutta tiukempi pakkaus alkaa tehdä kuvaan omituisuuksia.

Käyttöliittymä: tällä tarkoitetaan säätimien, nappuloiden, valojen ja näyttöjen kokonaisuutta, jonka avulla kameraa ohjataan

Laajakulma: kameran optiikka, jolla näkee laajan näkymän (polttovälit yleensä alle 30 mm). Esimerkiksi rakennuksen voi kuvata kokonaisena lähempääkin. Kauempana olevat kohteet ovat pieniä.

LCD: liquid crystal display, nestekidenäyttö. Digikameroissakin yleisesti käytetty litteä näyttöpaneli.

Optiikka: kameran linssistö, objektiivi. Yleensä ei enää puhuta linssistä, koska usein kyseeessä on useita linssejä ja mahdollisesti erilaisia säätöjä mm. zoom.

Pikseli: yksittäinen kuvapiste, jolla on väri. Digitaalinen valokuva koostuu yleensä pikseleiden luomasta isosta ruudukosta (esim 1600x1200). Kun lasketaan kuvan pikselit (1600 x 1200 = 1 920 000 pikseliä) saadaan ns. kuvan digitaalinen koko. Megapikselillä tarkoitetaan miljoonaa pikseliä (esim. yllä voisi pyöristää että kuva on 2 megapikseliä).

Polttoväli: kameran optiikkaa kuvava luku, joka kertoo optiikan 'suurennuksen'. Esitetään millimetreinä (luokkaa 14-500 mm) ja yleensä muunnetaan verrannolliseksi kinofilmikameralle.

Still-kamera: perinteinen kamera, jolla otetaan 'pysähtyneitä' kuvia. Vastakohtana video- tai filmi-kamera.

Tarkennus: jotta kamera saisi terävän kuvan, sen täytyy säätää linssejään kohteen etäisyyden mukaan. Tämän voi tehdä kuvaaja käsin tai kamerassa voi olla automaattitarkennus, jolloin kamera korjaa linssien asentoa, kunnes kuva on terävä.

Tele: kameran optiikka, jolla 'näkee kauas' (polttoväli yleensä yli 70 mm). Suurentaa siis kohteita niin, että kauempanakin olevan kohteen näkee isompana.

Valotus: jotta kameran ottamasta kuvasta tulisi oikean näköinen täytyy linsseistä filmille tulevaa valoa säätää. Valon määrä vaihtelee kirkkaasta auringonpaisteesta yön hämärään, eikä filmi tai digikameran kenno kykene käsittelemään kaikkia tilanteita. Valotusta voidaan säätää päästämällä valoa linssien läpi tietty aika tai säätämällä linssissä olevaa aukkoa pienemmäksi tai suuremmaksi. Näitä voi kuvaaja säätää käsin tai nykyään kameroissa on valotusautomatiikkaa, joka hoitaa sopivan määrän valoa kameraan.

Valovoima: yleensä tällä tarkoitetaan linssin ns. maksimaalista valovoimaa. Luku on linssin maksimiaukon suhde polttoväliin ja se esitetään yleensä ns. f-lukuina (f:2.0, f/2.0 tai f:1/2.0). Mitä pienempi luku on, sitä valovoimaisempi linssi on ja sillä voi ottaa helpommin kuvia hämärässä tai nopeista tilanteista.

Zoom: optiikka, jossa polttoväliä voi muuttaa portaattomasti kahden arvon välillä. Kiinteäpolttovälilissä optiikoissa on vain yksi polttoväli käytettävissä.

Seuraava osa: Kameran valinta konkreettisesti

Pääsivulle


1.4.2011