Mitä ovat optinen ja digitaalinen zoom?
Zoom-objektiiviksi kutsutaan kameran optiikkaa, jonka polttoväliä voi muuttaa portaattomasti arvosta toiseen. Tämä toteutetaan muuttamalla optiikassa olevien linssien paikkoja toisiinsa ja kennoon nähden. Zoom ei siis tarkoita pelkästään sitä, että objektiivilla voi kuvata kauas. On olemassa myös laajakulma-zoomeja.
Optisella zoom-objektiivilla voidaan siis rajata kuvaa portaattomasti. Koska kuitenkin edelleen käytetään koko kameran kennoa, kuvassa on yhtä paljon pikseleitä, mutta kohde näkyy isompana kuvassa, kun 'zoomataan' sitä kohti tai pienempänä kun zoomataan pois päin.
Digitaalinen zoom
Digitaalinen zoom on kuvan rajausta. Kamera rajaa kuvasta reunoilta pikseleitä pois ja kohde keskellä voidaan esittää 'isompana'. Eli varsinainen kohde ei näy sen tarkempana. Osa kameroista laskee kuvaan lisää pikseleitä, mutta kuva on epäterävämpi. Käytännössä on huomattavasti järkevämpää tehdä digitaalinen zoomaus kuvankäsittelyllä tai vaikkapa saksilla lopullisesta kuvasta.
Hyvä, laadukas ja pitkä optinen zoom 'lisää' kuvan pikseleitä paremmin kuin pikseleiden lisääminen kennoon. Nykyään onkin saatavilla jo jopa 30x optisia zoomeja (esim. 24–720 mm).
Zoom-kerroin ei ole sama kuin suurennos – siinä mielessä kuin vaikkapa kiikareissa. Oheisessa linkissä polttovälistä kerrotaan tästä enemmän.